Raanta and Hurricanes in win over DET

Carolina Hurricanesin kahdeksan ottelun pisteputki katkesi maanantaina, kun Los Angeles Kings haki vierasvoiton PNC Arenasta. Carolina sai viettää maanantain jälkeen kolme vapaapäivää, jotka vaikuttivat tehneen joukkueelle hyvää, sillä perjantaina Hurricanes oli pelillisesti edellä vieraakseen saapunutta Detroit Red Wingsiä.

Punasiivet tulivat Raleighiin väkevässä vireessä. Perjantaita edeltävistä seitsemästä ottelustaan Detroit oli voittanut kuusi ja hävinnyt ainoastaan Edmonton Oilersille jatkoajalla. Red Wings jäi kuitenkin perjantaina ensimmäistä kertaa tämän kalenterivuoden aikana pisteittä, kun Carolina oli parempi lukemin 4-2.

– En tiedä, montako maalipaikkaa annoimme kaverille kolmannessa erässä, mutta tuskin montaa. Siitä oli tänään kysymys. Pysyimme pelisuunnitelmassamme, minkä myötä saimme kaksi sarjapistettä, Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind'Amour summasi.

Hurricanes ei antanut vastustajalleen juurikaan tilaa puolustusalueellaan, sillä ottelun puoliväliin mennessä Red Wings oli päässyt laukomaan vain kolmesti kohti Antti Raannan vartioimaa maalia. Viidennen peräkkäisen ottelun Carolinan maalilla aloittanut Raanta torjui koko ottelussa vain kymmenen kertaa.

– Ei ole väliä, pitääkö ottelussa tehdä 50 vai viisi torjuntaa, sillä ainoastaan voitto merkitsee. Maaleja ja muuta voidaan aina katsella pelin jälkeen, mutta tällä hetkellä välitän vain voitoista, Raanta linjasi.

Raanta on ottanut viidestä peräkkäisestä startistaan kolme voittoa (3-1-1). Hän toimii tällä hetkellä Carolinan ykkösmaalivahtina, kun joukkueen veskarikolmikosta ovat sivussa sekä Frederik Andersen että Pjotr Kotshetkov. Hurricanes hankkikin perjantaina Raannan aisapariksi Columbus Blue Jacketsin waiver-listalle laittaman Spencer Martinin.

Raanta Save vs LAK

Maalivahteja lukuun ottamatta Hurricanesin terveystilanne on tällä hetkellä hyvä. Viimeisimpänä kenttäpelaajana sairastuvalta kokoonpanoon palasi perjantaina Martin Necas, joka teki Hurricanesin toisen maalin keskimmäisen kaksikymmenminuuttisen lopulla.

Kuusi kertaa laukonut tshekkihyökkääjä kirjautti paluuottelussaan tehot 1+1. Häneltä jäi väliin viisi ottelua ylävartalovamman vuoksi.

– Minun olisi pitänyt tehdä ehkä pari maalia jo ensimmäisessä erässä, mutta toisessa erässä viimein upposi. Pelaaminen tuntui fyysisesti hyvältä. En ollut pelannut muutamaan viikkoon, mutta tämän päälle täytyy nyt rakentaa, Necas pohdiskeli.

– Tämä tuntuu ikään kuin uudelta kaudelta, ja toivottavasti siitä tulee aiempaa parempi. Tämä oli meille tärkeä voitto. Oli mukavaa palata pelaamaan, hän jatkoi.

Ottelun käänsivät päätöserässä Carolinan eduksi lopulta tutut hyökkääjät Sebastian Aho (1+1) ja Andrei Svetshnikov (1+1), joka iski voittomaaliksi jääneen joukkueensa kolmannen osuman ylivoimalla. Aho viimeisteli loppulukemat Detroitin tyhjään rysään.

det-car-svechnikov

Raanta kiitteli joukkueensa uhrautuvaa pelaamista.

– Vastustaja sai kolmannessa erässä meidän kolmannen maalimme jälkeen maalipaikan, jolloin kaksi pelaajaa pyrki syöksymään kiekon eteen. Sellaista työtä pyrimme tekemään joka pelissä. Maalilla on mukava olla, kun jätkät heittäytyvät kiekon tielle. Yritän tehdä heidän takanaan torjuntoja.

Hurricanesin maalitilin perjantain kamppailussa avannut Jordan Martinook osui jo neljännessä peräkkäisessä ottelussa. Kolmosketjun kokenut laituri otti samalla nimiinsä Carolinan pelaajien kauden pisimmän maaliputken.

Vaikka Red Wings on hehkunut alkuvuoden tulikuumana, ei yksikään voitto ole tullut selkein lukemin. Detroitilaiset ovat kairanneet niukkoja maalin tai kahden voittoja, joiden myötä se on pystynyt kapuamaan takaisin mukaan taisteluun pudotuspelipaikoista.

– Olisimme voineet tehdä enemmänkin, mutta samaan aikaan en löydä pelistämme paljonkaan moitittavaa. Sopeudumme koko ajan paremmin tiukkoihin otteluihin ja kärsivälliseen pelaamiseen, Red Wingsin päävalmentaja Derek Lalonde sanoi.

Detroitin puolustaja Jeff Petry pelasi perjantaina NHL-uransa 900. ottelun. Vuosien varrella myös Edmonton Oilersia, Montreal Canadiensia ja Pittsburgh Penguinsia edustanut yhdysvaltalaispuolustaja on kerännyt urallaan 94+272=366 tehopistettä.

Reilut 22 minuuttia perjantaina pelannut Detroitin suomalaispuolustaja Olli Määttä jäi ottelussa tehopisteittä. Hänelle kirjattiin yksi taklaus. Hurricanesin hyökkääjät Jesperi Kotkaniemi ja Teuvo Teräväinen jäivät Määtän tapaan kiikaritehoille. Molemmat laukoivat kerran kohti Red Wingsin maalia. Kotkaniemi kuitenkin kaivoi aloitukset hyvällä 62,5 prosentin varmuudella omilleen.

Maanantainen Kings-tappio näytti olleen Hurricanesille vain pieni tilapäinen notkahdus. Perjantain voitto oli Carolinalle neljään viime otteluun kolmas ja kymmeneen viime otteluun kahdeksas. Hurricanes on 55 sarjapisteellään Metropolitan-divisioonassa kolmantena pisteen perässä Philadelphia Flyersista, joka on pelannut yhden ottelun enemmän. Kärkisijaa pitävällä New York Rangersilla on Carolinaan nähden kolmen pinnan kaula.

Hurricanes saa pelata vielä seuraavankin ottelun kotonaan, kun Minnesota Wild saapuu sunnuntaina visiitille Raleighiin.