Preds412

Nashville Predatorsin jääminen playoffien ulkopuolelle sinetöityi tiistaina, kun Winnipeg Jets haki vierasvoiton Minnesota Wildista maalein 3-1. Jetsin voiton myötä varmistui, että Predators ei enää pysty ohittamaan winnipegiläisiä sarjataulukossa, vaikka voittaisi kaksi viimeistä runkosarjaotteluaan.

Predatorsilla oli vielä pieni sauma pudotuspelipaikkaan runkosarjan kahdelle viimeiselle kierrokselle lähdettäessä. Jetsin olisi pitänyt hävitä kaksi viimeistä otteluaan Wildille ja Colorado Avalanchelle, minkä lisäksi Nashvillen olisi pitänyt kaataa kahdessa viimeisessä kotiottelussaan samat joukkueet.
Ratkaisevana hetkenä voidaan pitää oikeastaan jo viime viikon lauantaina pelattua Jetsin ja Predatorsin keskinäistä kohtaamista. Mikäli Predators olisi onnistunut tuon mittelön voittamaan, olisi joukkueiden ero tällä hetkellä vain yksi piste ja Nashvillella olisi vielä mahdollisuus ohittaa Jets viimeisellä kierroksella.
Jets voitti joukkueiden keskinäisen kamppailun lukemin 2-0. Predatorsillakin oli ottelussa hetkensä, mutta enemmän maalipaikkoja luonut Winnipeg ansaitsi voittonsa. Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros piti joukkuettaan pystyssä kauden tärkeimmässä kamppailussa. Hän pysäytti 36 laukausta, mutta joutui taipumaan maalivahtien taistelussa Jetsin Connor Hellebuyckille, joka torjui 28 kertaa ja piti maalinsa puhtaana.
- Saros pelasi mahtavasti. Hän on yksi maailman parhaista maalivahdeista syystä, ja hän piti vastustajan tänään mukana pelissä. Oli hyvä, että saimme tehtyä kaksi maalia, mutta olisi ollut mukavampi tehdä eroa vähän enemmän. Jos pelaa hyvää maalivahtia vastaan, se on joskus vaikeaa, Jetsin hyökkääjä Mark Scheifele kehui suomalaiskassaria.

CGY-NSH: Saros torjuu tärkeän voiton Nashvillelle

  • Maalilla ei ole oikein ylimääräistä aikaa mietiskellä, kun laukauksia tulee paljon. He viettivät paljon aikaa alueellamme, joten pyrin vain keskittymään siihen, että näen kiekon koko ajan, Saros luonnehti iltapuhdetta.
    Saros piti Nashvillen pudotuspelihaaveet elossa
    Saros onkin ollut suurin yksittäinen syy siihen, miksi Nashville pysyi mukana pudotuspelitaistelussa aivan kalkkiviivoille saakka. Viime vuonna Vezina Trophy -finalistikolmikkoon valittu Saros pystyi pitämään tasonsa hyvänä, vaikka joukkue ei tällä kaudella menestynyt.
    Predatorsin playoff-haaveet vaikuttivat alkuvuodesta varsin teoreettisilta, joten seura päätyi kauppaamaan pelaajasiirtojen takarajalla kärkipelaajistaan Mikael Granlundin, Nino Niederreiterin, Tanner Jeannot'n ja Mattias Ekholmin. Kautta ovat vaikeuttaneet myös loukkaantumiset, joiden vuoksi sivussa ovat muun muassa puolustaja Roman Josi sekä hyökkääjät Filip Forsberg, Matt Duchene ja Ryan Johansen.
    Lähinnä AHL:stä nostettujen pelaajien varassa kevättalven runkosarjaottelut pelannut Predators menestyi jopa hämmästyttävän hyvin. Erityisesti puolustussuuntaan joukkueen peliä voidaan pitää onnistuneena, sillä Predators on päästänyt maaliskuun 5. päivän jälkeen keskimäärin vain 2,70 maalia ottelussa. Se on NHL-joukkueista 11:nneksi paras noteeraus kyseisellä ajanjaksolla.
    Joukkueen tehokkuus hyökkäyspäässä ei kuitenkaan kärkipelaajien loukkaantumisten ja myyntien vuoksi enää riittänyt tarvittavaan tulokseen. Maaliskuun 5. päivän jälkeen Predators on tehnyt ottelua kohden keskimäärin 2,20 maalia, joka on koko NHL:n selkeästi heikoin lukema.

Joukkuetta on kannatellut Tommy Novak, joka on kirjauttanut viimeksi pelaamissaan 20 ottelussa tehot 8+10=18. Yhdysvaltalaiskeskushyökkääjän kausi alkoi AHL:ssä Milwaukee Admiralsissa. Novak sanoi maanantaina, että ilman Sarosta joukkue ei olisi kyennyt taistelemaan playoff-paikasta.
Maistiainen tulevaisuudesta
Predators on ollut kevättalvella nuorten pelaajiensa varassa, ja se on tarjonnut väläyksen joukkueen tulevaisuudesta. Pudotuspelien kannalta jälkiviisas voisi kysellä, kannattiko kärkipelaajia kaupata siinä vaiheessa, kun saumat playoffeihin olivat vielä olemassa? Mutta toisaalta Predators otti samaan aikaan välttämättömän askeleen kohti tulevaisuutta.
Joukkueen vanha runko ei ollut enää sellainen, jolla olisi taisteltu uskottavasti menestyksestä runkosarjan jälkeen. Nyt nuoret tulevaisuuden pelaajat, kuten hyökkääjät Philip Tomasino ja Luke Evangelista, ovat päässeet pelaamaan isoja minuutteja isoissa rooleissa.
Suomalaisittain ikävää oli, että tulokashyökkääjä Juuso Pärssinen ei päässyt Predatorsin kevätkelkkaan mukaan loukkaantumisen vuoksi, sillä hänelle olisi voinut olla tarjolla isoja saappaita. Pärssinen on tulevina vuosina merkittävä lisä Nashvillen voimahyökkääjäosastolle.
Suomalaisosaamista on tulossa myös lisää Predatorsin kokoonpanoon, sillä ainakin vielä tämän kauden SM-liigassa korkoa kasvanut Joakim Kemell, 18, on tulossa lähivuosina joukkueen tulosyksikköön. JYPin mahalaskuun päättyneen liigakauden jälkeen Kemell lähti AHL:ään Milwaukeehen, jossa tulos on ollut hyvää. Suomalaispyssy on kirjauttanut Admiralsissa 11 ottelussa tehopisteet 4+5=9.

Joakim Kemell

Saros on saamassa tulevaisuudessa vahvan työparin 20-vuotiaasta venäläiskassari Jaroslav Askarovista, josta on povattu tulevaisuuden huippumaalivahtia. Toistaiseksi Saroksen aisaparina jatkaa ainakin ensi kaudella Kevin Lankinen.
Myös Predatorsin ensimmäisellä kierroksella vuonna 2021 varaama Zachary L'Heureux tuo tulevina vuosina taitoa ja jämäkkyyttä Nashvillen hyökkäykseen. Puolustuksessa joukkue tarvitsee tulevaisuudessa lisää vahvistuksia, mutta Josin myötä joukkueen ykköspuolustajan paikka on täytetty kauteen 2027-28 saakka.
Nashville on haalinut myös tuleville vuosille hyvin varausvuoroja. Ensi kesänä Predators varaa kahdesti ensimmäisellä ja toisella kierroksella. Tulevaisuutta on poimittavissa siis lisää kantrikaupungin kohtalaisen hyvään lupauslaariin.