NHL viettää maaliskuussa naisjääkiekon kuukautta, ja naisten MM-kisat pelataan Yhdysvalloissa 3.–14. huhtikuuta. Julkaisemme ennen turnausta kaksi suomalaiseen naisjääkiekkoiluun liittyvää artikkelia. Ensimmäisessä tapaamme ensi kertaa MM-joukkueeseen valitun maalivahti Tiia Pajarisen.
Nykyisin 25-vuotias Tiia Pajarinen aloitti jääkiekkoharrastuksen Polvijärven Urheilijoiden poikien joukkueessa eikä osannut kuvitellakaan, että jonain päivänä hän pukisi ylleen leijonapaidan ja edustaisi Suomea naisten MM-kisoissa.
– Silloin en edes tiennyt, mitä kaikkia naisten sarjoja Suomessa on. Tavoitteena oli vain päästä Polvijärven Urheilijoiden edustusjoukkueeseen, hän naurahtaa.
Nyt Pajarinen on enää askeleen päässä MM-kisoista, sillä joukkue on parhaillaan Kanadan Kingstonissa MM-leirillä valmistautumassa tuleviin otteluihin. MM-kisat pelataan 3.–14. huhtikuuta Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltion Uticassa, ja Naisleijonat kohtaa turnauksen avauspäivänä Tshekin.
– Kisat on iso juttu itselle, ja olen tosi innoissani. En oikein tiedä, mitä odottaa, mutta varmasti siitä tulee hieno reissu. Tällä joukkueella meillä on mahdollisuudet vaikka mihin, naisten MM-kisojen debyyttiinsä keskittyvä Pajarinen tuumii.
Joukkueessa on niin kokeneita arvokisakonkareita kuin ensikertalaisia, joita Pajarisen lisäksi on kolme, hyökkääjä Julia Schalin sekä puolustajat Oona Koukkula ja Siiri Yrjölä.
– Olen ollut muutaman vuoden mukana maajoukkueringissä, joten porukka on tuttua. Meillä on luisteluvoimainen ja taitava joukkue, jossa on paljon hyviä yksilöitä. Maalintekijöitä löytyy useammasta kentästä. Joukkuepeli on meidän vahvuus, semmoinen suomalainen sisu, Pajarinen ruotii.
Rakkaus lajiin syttyi television edessä Leijonia katsellessa
Naisten Liigassa Kiekko-Espoota edustava Pajarinen palaa ajatuksissaan takaisin lapsuuden ja nuoruuden Polvijärvelle eikä osaa ihan varmasti sanoa, oliko hän käynyt katsomassa paikallisia jääkiekko-otteluita ennen kuin innostui jääkiekosta television ääressä.
– Minulla on semmoinen muistikuva, että katson kotona telkkarista miesten peliä Suomi-Saksa. Sitten vain sanon äidille, että haluaisin pelata. Varusteet ilmestyivät kotiin, ja aloin pelata poikien kanssa Polvijärven jäähallissa.
Ensimmäiset vuodet Pajarinen oli kenttäpelaaja, mutta sitten hän kiinnostui maalivahdin tontista ja siirtyi tolppien väliin. Hän kiittää oman joukkueensa poikia – tai nykyisin tietysti jo miehiä – siitä, että he ottivat hänet hyvin vastaan. Minkäänlaisia ongelmia ei ollut.
– Itsellä kävi sillä tavalla hyvä tuuri, että sain pelata rauhassa omassa joukkueessa. Mutta vastustajilta kuuli monenlaista, varsinkin vieraspeleissä katsomosta kuului jonkunlaista huutelua.
Pajarinen aloitti lukion Polvijärvellä, mutta muutti toisella luokalla Kuortaneelle urheilulukioon voidakseen harjoitella täysipäiväisesti koulun ohella. Hän lähti Polvijärveltä, mutta kotikunta ei ole koskaan lähtenyt hänestä.
– Polvijärvellä on aina erityinen paikka sydämessä. Käyn siellä aina kun ehdin, varsinkin kesäisin ja joululomalla. Jos on pyydetty, niin olen käynyt jäällä neuvomassa nuorempia maalivahteja ja antanut vinkkejä.
Pajarisen tieto- ja kokemuspankissa on mistä jakaa neuvoja, sillä hänellä on Naisten Liigan mestaruus vuosilta 2021 ja 2022. Tänä keväänä Kiekko-Espoo sai tunnustaa HIFK:n paremmakseen liigan finaaleissa, mutta Pajarinen pelasi hyvät pudotuspelit ja merkkautti yhdeksään otteluun (6-3-0) torjuntaprosentin 91,4, päästettyjen maalien ottelukohtaisen keskiarvon 1,57 ja peräti kolme nollapeliä.
