GettyImages-1816954611

NHL-kaukaloissa nähdään toistuvasti ällistyttäviä maaleja, joita ihastellaan videolta kerta toisensa jälkeen, mutta joskus päähuomio menee maalin sijaan tuuletukseen. Seuraavassa on listattu viime kauden upeimmat tuuletukset.

5. Tim Stützle, Ottawa Senators
NHL vieraili Euroopassa marraskuussa, jolloin Ottawa Senators ja Detroit Red Wings iskivät yhteen Tukholmassa. Reissu oli onnistunut etenkin Ottawalle, joka löi Detroitin jatkoajalla ja Minnesota Wildin voittolaukauksilla.

Ensimmäisestä koitoksesta muistetaan etenkin Detroitin huima nousu neljän maalin takaa rinnalle, mutta myös saksalaisen Tim Stützlen tekemä jatkoaikaratkaisu, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Drake Batherson pelasi kiekon korkeana maalin eteen, ja Stützle kiskoi pikkumustan sisään pesäpallolyönnillään.

Ratkaisuosuma maistui nuorelle taiturille, minkä pystyi näkemään myös vapautuneesta tuuletuksesta.

OTT-PIT: Stützle upottaa kiekon längistä sisään jatkoajalla

4. Luke Hughes, New Jersey Devils
Jatketaan listaa nuorten taiturien johdolla, ja napataan nelossijalle Devilsin puolustaja Luke Hughes, joka esitti kauden yhden hienoimmista tuuletuksista marraskuun viimeisenä päivänä, kun vastassa oli Philadelphia Flyers.
 
Devils menetti 3-1 johtoasemansa varsinaisen peliajan lopussa, kun Tyson Foerster osui viimeisellä vitosella kahdesti. Tasoitusmaali syntyi vain 51 sekuntia ennen loppusummeria, ja ratkaisu venyi jatkoajalle.
 
Jatkoajalla esiin nousivat Hughesin veljekset Jack ja Luke. Hyökkääjä Jack antoi ylivoimahyökkäyksessä nappisyötön pikkuveljelleen, joka tälläsi kiekon Carter Hartin selän taakse ja säväytti tuuletuksellaan. Luke Hughes liukui kohti vaihtoaitiota ja osoitti kunnioitusta hyvin perinteisellä tavalla, kumartamalla.
 
Video (OT goal): https://www.nhl.com/gamecenter/njd-vs-phi/2023/11/30/2023020344/recap

PHI-NJD: Luke ja Jack Hughes juonivat jatkoaikamaalin

3. Matt Duchene, Dallas Stars
Matt Duchene osoittaa, että siistit tuuletukset onnistuvat myös konkareilta.
He vain saattavat säästellä taitojaan oikeisiin tilanteisiin. Näin teki ainakin Duchene, joka vastasi koko kauden kolmanneksi hienommasta mutta pudotuspelien parhaasta tuuletuksesta.

Starsin hyökkääjä osui makoisaan paikkaan pudotuspelien toisella kierroksella, kun Dallas kohtasi Coloradon. Sarja oli kuudennessa kohtaamisessa katkolla Starsille, joka oli hävinnyt edellisen kohtaamisen ja johti enää yhden voiton turvin. Kuudes ottelu meni jatkoeriin, ja ratkaisu nähtiin vastaan ajassa 91.42.

Joe Pavelski kaivoi kiekon maalin edustalta Duchenelle, joka otti pelivälineen haltuunsa, nosti sen yläkulmaan ja varmisti Dallasille pääsyn Läntisen konferenssin finaaleihin. Konkari otti maalistaan ilon irti, kelasi vauhtia, heittäytyi polvilleen ja teki käsillään liikkeen, joka osoitti osuman olleen napakymppi.

Duchene johdattaa Starsin konferenssifinaaleihin

2. Pavel Butshnevitsh, St. Louis Blues
Bluesin Pavel Butshnevitshin kauden kohokohtiin kuului tammikuinen ilta Seattlessa, jossa hyökkääjästä tuli juhlittu sankari. Hän teki päätöserän ainoan maalin, jonka myötä ottelu eteni jatkoajalle tilanteessa 3-3. Jatkoilla Brayden Schenn ja Butshnevitsh pelasivat upeasti yhteen, ja venäläinen pääsi takomaan ottelun ratkaisun ampumalla suoraan syötöstä.

Tuuletuksista puuttuu usein luovuutta, mutta Butshnevitsh päätti poiketa normaalista ja osoittaa, että jääkiekon pelaamisen lisäksi hän on myös oiva meloja. Hän otti korkean polviasennon ja kirjaimellisesti meloi menemään eteenpäin.

1. Frank Vatrano, Anaheim Ducks
Kauden hienoimmasta tai ainakin oivaltavimmasta ja erikoisimmasta tuuletuksesta vastasi Anaheimin Frank Vatrano. Myös tämä tuuletus syntyi tutun kaavan jälkeen: peli on tasoittunut päätöserässä edeten jatkoajalle, ja ratkaisumaali vapautti tunteet.

Troy Terry pelasi kiekon ylivoimahyökkäyksessä Vatranolle, joka otti pikkumustan haltuun ja napautti sen Kaapo Kähkösen vartioimaan maaliin. Tuuletus oli hyvin omintakeinen, sillä vakavakasvoinen sankari otti pari potkua ja heitti mailansa katsomoon. Heitolle tuli korkeutta ja pituutta ainakin parikymmentä metriä.

Yleensä pelaajat antavat mailansa katsomoon painuessaan pukuhuonekäytävälle, mutta Vatrano ei jaksanut odotella vaan päätti luopua saman tien tulikuumasta tikustaan, etteivät näpit pala.

ANA-SJS: Vatrano ohittaa Kähkösen ja sinetöi jatkoaikavoiton

Aiheeseen liittyvä sisältö