Koko maailmasta on vaikea löytää montaa joukkuetta, jotka olisivat olleet säännönmukainen pudotuspeliryhmä vuodesta toiseen yhtä pitkään kuin Penguins. Yksi aikakausi kuitenkin päättyy nyt, kun Pittsburgh jää pudotuspelien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa 17 vuoteen.
Penguins vietti keskiviikkona lepopäivää ja katsoi sivusta ratkaisevia hetkiä oman kautensa kannalta. New York Islandersin voitto Montreal Canadiensista sinetöi pingviiniparven kohtalon. Edellisen kerran Pittsburghissa ollaan oltu tässä tilanteessa Sidney Crosbyn tulokaskaudella 2005-06.
Matkan varrella on pelattu neljät finaalit ja voitettu kolme Stanley Cupia. Yksi aikakausi on kuitenkin tulossa loppuunsa, ellei tullut jo nyt. Hiekka on valunut Crosbyn, Kris Letangin ja Jevgeni Malkinin kultaisen kolmikon yhteisestä tiimalasista kiihtyvään tahtiin, ja tämän kauden pettymyksellinen tulos saattaa olla toistaiseksi huutavin oire muutosten tarpeellisuudesta.
Ainakin tilastollisesti tämä kolmikko myös hoiti oman hommansa. Crosby on ollut koko joukkueen tehokkain pelaaja. Sekä pelattujen otteluiden että niissä tehtyjen pisteiden määrä oli Crosbyn suurin moneen vuoteen. Myös Malkin on tehnyt enemmän kuin pisteen per peli. Letangilla on koossa 39 pistettä 63 ottelusta, mutta hänen kauttaan ovat varjostaneet murheelliset käänteet, joiden jälkeen ainakin Bill Masterton Trophy -ehdokkuus on erittäin perusteltu.
Joukkueena Penguins oli kuitenkin kaikkea muuta kuin tasainen. Jos joku haaveili ennen kauden alkua jopa Stanley Cupista, niin pelkkä syyskausi riitti jo ujuttamaan puseroon epäilyksen haituvan. Alkuun tuli neljä voittoa viidestä, sitten seitsemän ottelun tappioputki. Joulukuussa tuli seitsemän voiton putki, sitten vuoden lopuksi kuuden tappion putki.
Sama meno jatkui oikeastaan koko kauden, paitsi että kevätkaudella voittoputkien pituus lyheni ja tappiot alkoivat tulla tutummiksi. Rökäletappiot Los Angeles Kingsille (0-6), Edmonton Oilersille (2-7) ja New York Rangersille (0-6) sekä muut vastaavat romahdukset osoittivat, että kaikki ei ole kunnossa, ainakaan kun verrataan selkeisiin pudotuspelijoukkueisiin.