Kotimaassaan kesän harjoitellut Peterka kertoo lähteneensä Buffaloon leireilemään 10. syyskuuta, mutta hän sai palata takaisin Saksaan vain muutaman viikon jälkeen. Sabres harjoitteli Münchenissä ensimmäistä kertaa keskiviikkona.
– Harjoittelin täällä kesällä paikallisen joukkueen kanssa. Olin mukana myös heidän leirillään, Peterka kertoi.
Ennen NHL:ään siirtymistä saksalaishyökkääjä pelasi kaksi kautta kotimaansa pääsarjassa DEL-liigassa EHC Münchenin joukkueessa. Hän kirjautti DEL-liigan 72 ottelussa tehot 16+15=31.
Vaikka Peterka on viettänyt kesät Saksassa, hän ei ole pitkään aikaan päässyt pelaamaan kotikaupunkinsa yleisön edessä. Hän kertoo, että kolmisenkymmentä tuttua on tulossa katsomaan ottelua paikan päälle nyt kun se on mahdollista.
– On hienoa, että monet pääsevät katsomaan ottelua näin lähelle. Perheeni on käynyt toki Buffalossakin katsomassa pelejä, Peterka sanoi.
Kotiinpaluun yhteydessä ehtii nähdä tuttuja, mutta myös medialla on luultavasti enemmän kysyttävää saksalaishyökkääjältä kuin tavallisessa tiistai-illan NHL-ottelussa. Hän ei vielä tiedä, majaileeko Sabresin Münchenin-vierailun ajan kotonaan vai joukkueen kanssa hotelilla.
Buffalon ruotsalaispuolustaja Rasmus Dahlinilla on jo kokemusta pelaamisesta kotimaassaan NHL-joukkueen kanssa. Hän oli mukana, kun Sabres edellisen kerran pyörähti Euroopassa vuonna 2019. Tuolloin buffalolaiset kohtasivat Tampa Bay Lightningin kahdesti Tukholman Globenissa.
– Muistan hyvin, kun menimme Ruotsiin. Toivoisin tietenkin, että voisin tehdä sen joskus uudelleen. Silloin oli todella paljon tapahtumia ja mediaa ympärillä, mutta oli todella hienoa nähdä faneja ja tuttuja ihmisiä. Nämä ovat hienoja matkoja, Dahlin sanoi.
Peterkan asunto on keskustassa noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä jäähallilta. Kotiin puolestaan ajaa noin 40 minuutissa.
– On hieman erikoista ja huvittavaakin mennä bussilla näitä katuja joukkueen kanssa tietäen, että ajelen täällä usein itse autolla, Peterka naurahti.
Saksalaishyökkääjä ei paljastanut sen tarkemmin, aikooko järjestää joukkuekavereilleen erityisiä aktiviteetteja, mutta Münchenissä on käynnissä Oktoberfest, joten ainakin ihmisiä on liikkeellä. Kaupungin vanhoihin rakennuksiin hän myös suositteli perehtymään.
Peterka povaa, että hulluksikin luonnehdittu keskieurooppalainen fanikulttuuri tekee vaikutuksen hänen joukkuetovereihinsa.
– Eurooppalainen tunnelma jääkiekkopeleissä on hienoa. On rumpuja, ja fanit laulavat koko ajan, hän kertoi.
Saksalaishyökkääjä odottaa jo mielenkiinnolla askiin pääsyä perjantaina. Saksassa jääkiekko on Peterkan mukaan nouseva laji, ja sillä on merkitystä, että kaupunkiin saapuu joukkue maailman parhaasta jääkiekkosarjasta. Nuori Peterka olisi ollut siitä aikoinaan erityisen innoissaan.
– Olen pienenä katsonut NHL-pelejä televisiosta, mutta ottelujen seuraaminen suorana on ollut aina melko vaikeaa. Nyt on mahdollisuus nähdä pelaajia täällä paikan päällä, ja peli on kuitenkin aina erilaista livenä, hän muistutti.
Münchenin-mittelö toimii valmistavana otteluna ensi viikolle, kun Sabres ja New Jersey Devils matkustavat Tshekkiin ja pelaavat NHL-kauden kaksi ensimmäistä runkosarjaottelua Prahan O2 Arenassa perjantaina ja lauantaina.