coaches 7-7

NHL-kalenteri siirtyy kohti hiljaisimpia viikkojaan, mutta ensi kautta kohti tehtävät valmistelut ovat jo pitkällä.

Vapaiden pelaajien markkinat avautuivat vasta tällä viikolla, mutta valmentajamarkkinoilla on käynyt kuhina jo keväästä asti. Puolentusinaa joukkuetta on lähdössä kauteen 2024-25 uuden päävalmentajan johdolla.

Nimitysten joukossa on paljon tuttuja nimiä menneiltä vuosilta.

Lindy Ruff, Buffalo Sabres

Syksyllä nähdään, millaisen kotiinpaluun yksi NHL:n kokeneimmista valmentajista saa Buffalossa. Lindy Ruffin nimi on tuttu jokaiselle jääkiekkoa 2000-luvulla seuranneelle, eikä hän ollut seuranvaihtojen välissä työttömänä pitkään. Sabresia vuosina 1997-2013 valmentanut Ruff toimi New Jersey Devilsin valmentajana neljän viime vuoden ajan. Hän sai Devilsistä potkut maaliskuussa.

Sabresin murheet eivät ole juurikaan helpottaneet Ruffin edellisen lähdön jälkeen. Seura odottaa yhä paluuta pudotuspeleihin. Siihen ei pystytty Don Granaton alaisuudessa, joten nyt palattiin vanhaan tuttuun. Nuorta lahjakkuutta on paljon, mutta penkin takana luotetaan vankkaan kokemukseen.

Lindy Ruff

Sheldon Keefe, New Jersey Devils

Ruffin seuraajana kävi Travis Green, joka toimi hetken aikaa väliaikaisena päävalmentajana. Vakituiseen tehtävään nimitettiin kuitenkin toinen tuttu NHL-valmentaja. Keefen aika Toronto Maple Leafsissa ei ollut yhtä pitkäkestoinen kuin Ruffin edellinen pesti Buffalossa, mutta otsikoissa hän oli muutamassakin vuodessa varmasti vähintään yhtä paljon Toronton valtavasta huomiosta johtuen.

Nimitys on kesän mielenkiintoisimpia. Keefea on kritisoitu, koska Toronto ei ole vieläkään menestynyt pudotuspeleissä. Hänen alaisuudessaan joukkue meni takuuvarmasti pudotuspeleihin, mutta matka tyssäsi yleensä lähes välittömästi. Tämä on Keefen mahdollisuus näyttää todelliset kyntensä, ilman Auston Matthewsia, William Nylanderia, Mitchell Marneria ja kumppaneita.

Travis Green, Ottawa Senators

Greenille tapahtui lyhyessä ajassa paljon. Hän otti ohjat Devilsissä maaliskuussa ja valmensi 21 ottelua ennen kuin kausi päättyi runkosarjaan. Toukokuun alussa hänet julkistettiin Senatorsin uutena päävalmentajana. Ottawalla oli viime kaudella kaksi päävalmentajaa, mutta tulokset olivat kauttaaltaan varsin heikkoja. Senators ei ole pelannut pudotuspelejä vuoden 2017 konferenssifinaalien jälkeen.

Green on lähes tuhannen pelatun NHL-ottelun konkari, joka muistetaan valmentajana Vancouver Canucksin penkin takaa vuosilta 2017-2021. Tulokset olivat varsin kaksijakoiset, eikä Canucks edennyt Greenin kanssa toista kierrosta pidemmälle. Ottawan 13 pisteen matka villi kortti -paikoille näyttää edelleen haastavalta kurottavalta, mutta joku joukkue tulee todennäköisesti myös selkä edellä vastaan.

Ryan Warsofsky, San Jose Sharks

Sharks on pohjalla. Siitä kertoo tämän kesän NHL Draft -varaustilaisuuden ensimmäinen varausvuoro, jolla Kaliforniaan naarattiin hehkutettu hyökkääjälupaus Macklin Celebrini. Nuorukainen saa nuoren valmentajan, joka ei ole toiminut päävalmentajana NHL:ssä koskaan aiemmin.

Warsofsky, 36, on katsomaton kortti, mutta Sharksin tilanteen huomioiden riskitön. Nousu vaatii aikaa, ja Warsofsky tietää sen takuulla itsekin toimittuaan San Josen valmennusryhmässä kahdella edellisellä kaudella. Sitä ennen hän kerrytti päävalmentajakokemusta muutamalta kaudelta AHL:ssä kivuttuaan porras kerrallaan yliopistojääkiekon ja ECHL:n kautta.

Dan Bylsma, Seattle Kraken

Bylsma asettuu edellä mainittujen valmentajien kokemuskartalla suurin piirtein Warsofskyn ja Ruffin puoliväliin. Kaikki NHL:n seuraajat tietävät, kuka hän on, mutta viime vuodet mestarivalmentaja on ollut poissa parrasvaloista. Bylsma oli huipulla Pittsburgh Penguinsissa, jonka kanssa hän voitti Stanley Cupin vuonna 2009. Kaksi vuotta myöhemmin hänet palkittiin NHL:n parhaana valmentajana.

Penguins-pestin jälkeen Bylsma valmensi kaksi kautta Buffalossa ennen paluuta apuvalmentajan rooliin Detroit Red Wingsissä. Viimeisimpänä hän on toiminut Krakenin AHL-joukkueen päävalmentajana. Bylsma on Seattlen lyhyen NHL-historian toinen päävalmentaja ja pyrkii pyyhkimään viime talven muistista "välikautena". Kraken esiintyi pudotuspeleissä vuonna 2023, ja siirtymä kokeneeseen NHL-valmentajaan on askel kohti paluuta kevään parhaisiin peleihin.

Kraken name Bylsma Head Coach

Craig Berube, Toronto Maple Leafs

Entinen kovanyrkki on tottunut rajuihin iskuihin. Niihin on syytä varautua, kun lähtee luotsaamaan Torontoa, krooniseksi alisuorittajaksi miellettyä jättiä. Keefen neljän ja puolen kauden ajanjakso päättyi lähes heti Toronton putoamisen jälkeen. Hän ei kyennyt viemään Maple Leafsia Stanley Cupiin, tai oikeastaan edes lähelle. Nyt on uusien tuulien aika, ja niitä tuo mies, joka voitti Stanley Cupin St. Louis Bluesin penkin takana.

Torontoa pelaajanakin edustanut Berube luotsasi Bluesia viiden vuoden ajan. Toronto tunnetaan taitavana joukkueena, mutta Beruben aikomuksena on tuoda pelaamiseen fyysisyyttä ja suoraviivaisuutta, eli mitä ilmeisimmin vanhan liiton periaatteita. Auktoriteettia piisaa ja todennäköisesti hän saanee ainakin pukukopin taakseen. Riittääkö se korjaamaan puutteet, jotka ovat pitäneet supertähtien joukkueen poissa mestaruustaistelusta?

GettyImages-1155686536

Scott Arniel, Winnipeg Jets

Arniel, 61, on odottanut uutta mahdollisuutta todella pitkään. Hän debytoi NHL-joukkueen valmennusryhmässä jo vuonna 2002. Päävalmentajaksi hän pääsi Columbus Blue Jacketsissa vuonna 2010, mutta pesti päättyi kesken toisen kauden. Sittemmin Arniel on valmentanut NHL:ssä jokaisella kaudella, mutta vasta nyt hän palaa päävalmentajan saappaisiin.

Arniel on joukkueelle tuttu mies kahdelta edelliseltä kaudelta toimittuaan sittemmin eläköityneen Rick Bownessin apulaisena. Jetsin entisellä pelaajalla on Winnipegistä vahva tausta ja vahvat siteet kaupunkiin. Nimitys edustaa ennen kaikkea jatkuvuutta, jonka toivotaan pitävän 52 ottelua runkosarjassa voittaneen joukkueen oikealla raiteella.

Scott Arniel WPG

Aiheeseen liittyvä sisältö