Boston Bruins v Nashville Predators

Nashville Predatorsin avausvoittoa saatiin odottaa pitempään kuin useimmat olivat luulleet, mutta se tuli sitten sitäkin komeammalla tavalla kauden kuudennessa ottelussa. Vieraana ollut Boston Bruins kaatui tiistain kierroksella lukemin 4-0, ja Juuse Saros merkkautti kauden ensimmäisen ja NHL-uransa 24. nollapelin.

Saroksen 33 torjuntaa ja joukkueen neljä eri maalintekijää saivat Predatorsin päävalmentaja Andrew Brunetten hymyilemään tyytyväisenä.

– Pidin todella taistelutahdostamme, työmoraalistamme ja siitä asenteesta, että jokaisella kosketuksella kiekkoon on merkitystä. Kaikki 20 kaveria vetivät yhtä köyttä tänä iltana, ja sitä oli hieno katsella. Peli oli nyt meidän näköistä, mitä se ei juurikaan ollut viidessä ensimmäisessä ottelussamme.

Saros myönsi ottelun jälkeen, että kauden avausvoitto tuntui luonnollisesti hyvältä, ja sen päälle on hyvä rakentaa tästä eteenpäin.

– Kaverit edessäni pelasivat tilanteen vaatimalla tasolla, ja meidän pitää jatkaa samanlaista pelaamista joka ilta, hän tuumi.

Illan ykköstähdeksi valittu Saros pohti, että voitto helpotti vähän tappioputken luomaa painetta, mutta tulevissa otteluissa ei suinkaan pidä ottaa jalkaa pois kaasulta.

– Otetaan tästä ottelusta hyvät asiat ja tehdään niitä jatkossakin.

O’Reilly näki kaikkien oppineen paljon jatkoa varten

Brunette antoi pelaajilleen luvan juhlia hieman ja nauttia tappioputken päättymisestä, sillä hänen mielestään he ovat sen ansainneet.

– Siellä alettiin jo vähän puristaa mailaa ja tuntea tappioiden aiheuttamaa painetta. Tämä ottelu olisi voinut mennä kummin päin tahansa, mutta kaverit pysyivät positiivisella mielellä ja kannustivat sekä tukivat toisiaan, valmentaja kiitteli omiaan.

Ryan O’Reilly vei Nashvillen 1-0 johtoon ensimmäisen erän loppupuolella, kun hän ohjasi Roman Josin laukauksen maaliin ylivoimalla.

– Tuntuu erittäin hyvältä. Koko ryhmän intensiteetti oli paljon parempi kuin aikaisemmin. Eihän tämä ollut mikään täydellinen ottelu. Virheitä tuli paljon, mutta emme antaneet periksi vaan taistelimme, voitimme kaksinkamppailuja ja kommunikoimme enemmän. Tämä oli hyvä oppitunti meille, O’Reilly kertoi näkemyksensä ottelusta.

Hän sanoi jokaisen pelaajan ymmärtävän, että jäälle pitää tulla joka ilta samanlaisella intensiteetillä. Sillä tavoin he nousevat lopullisesti ylös itselleen kaivamasta kuopasta.

Boston Bruins v Nashville Predators

Josi kärkinelikkoon aktiivipuolustajien usean pisteen illoissa

Kokemus näytteli tärkeää roolia Nashvillen voitossa, sillä Saroksen lisäksi puolustaja Roman Josi kantoi isoa vastuuta ensimmäisen täyden sarjapistepotin ottamisessa. Josi teki esityön kahteen osumaan ja pelasi NHL-uransa 166. usean tehopisteen illan. Hän nousi Pittsburgh Penguinsin Kris Letangin rinnalle jakamaan neljättä sijaa aktiivipuolustajien usean pisteen iltojen määrässä.

Bruins oli Predatorsille haastava ja ehkä jopa pelottavakin vastustaja, sillä se oli voittanut kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista. Seitsemän viimeisimmän keskinäisen ottelun jaksolla Nashville oli pystynyt kaatamaan Bostonin karhut vain kertaalleen.

– Meitä vastassa oli todella hyvä joukkue, mutta taistelutahtomme oli korkealla. Olemme pitäneet päät pystyssä siitäkin huolimatta, että kausi on alkanut viidellä tappiolla. Mutta totta kai tarvitsimme kipeästi tämän voiton, hyökkääjä Gustav Nyquist myönsi.

Boston (3-3-1) on tällä hetkellä viidentenä Atlantic-divisioonassa ja Nashville (1-5-0) Central-divisioonan kahdeksannella eli viimeisellä sijalla.

Aiheeseen liittyvä sisältö