DAL Stars 12/31

Dallas Starsin suomalaispelaajat poksauttelivat raketteja vuoden 2023 viimeisessä ottelussaan.
 
Stars voitti Chicago Blackhawksin uudenvuodenaattona kotonaan maalein 8-1, ja voittajajoukkueen suomalaiset takoivat yhteensä viisi tehopistettä. Puolustaja Miro Heiskanen kirjautti kaksi syöttöpistettä, ja keskushyökkääjä Roope Hintz onnistui maalinteossa. Puolustajat Esa Lindell ja Jani Hakanpää saivat molemmat yhden syöttöpinnan.
 
Hintz, joka ampui hattutempun vain kaksi päivää aikaisemmin niin ikään Blackhawksia vastaan käydyssä kamppailussa, on päässyt tehopisteille kuudessa perättäisessä ottelussa. Hän on tehnyt tällä kaudella 33 otteluun 15+18=33 pistettä ja on Starsissa Jason Robertsonin lisäksi ainoa pelaaja, joka on yltänyt piste per peli -tahtiin.
 
Kahdeksan Starsin hyökkääjää pääsi sunnuntaina tehopisteille, ja kuudesta puolustajasta jokainen otti vähintään yhden pinnan. Starsin päävalmentajaa Peter DeBoeria ratkaisijapotentiaali miellyttää.

DAL-CHI: Hintz napauttaa paluukiekon ilmasta verkkoon

– Jos haluamme minkäänlaista menestystä pudotuspelien koittaessa, tarvitsemme erilaista panosta eri ketjuilta lähes joka ilta. On hienoa, että nyt tulee onnistumisia. Joillain pelaajilla on ollut huonoja putkia viime aikoina, mutta kaikki näyttävät nyt pääsevän niistä eroon, DeBoer pohti.

Kalenterivuonna 2023 Heiskanen (71 syöttöpistettä pudotuspelit mukaan lukien) ja Robertson (70) olivat Dallasin syöttökoneet. Dallas Starsin ja sen edeltäjän Minnesota North Starsin historiassa on nähty vain kolme parempaa suoritusta. Bobby Smith kirjautti 90 syöttöpistettä vuonna 1981 ja 78 vuonna 1980. Mike Ribeiro puolestaan ylsi 74 syöttöpisteeseen vuonna 2008.

Uudenvuodenaaton ottelun päätähden roolin kaappasi hyökkääjä Mason Marchment, joka teki NHL-uransa toisen hattutempun. Marchmentin, Matt Duchenen ja Tyler Seguinin muodostaman ketjun putki kulkee.

– Tiedämme aina, mihin kentällä kannattaa mennä, eikä tarvitse edes katsoa, missä ketjukaveri on. Tällaista kemiaa ja luottamusta olemme rakentaneet koko kauden ajan, ja siitä on vielä paljon hyötyä tulevissa tiukoissa otteluissa. Näiden kahden kanssa on todella hauskaa pelata, Marchment sanoi Bally Sportsin haastattelussa.

Hattutemppusankarilta riitti kehuja myös maalivahti Scott Wedgewoodille, joka tuuraa loukkaantumisen vuoksi sivussa olevaa ykköstorjuja Jake Oettingeria. Wedgewood venyi sunnuntaina kiekon eteen 23 kertaa.

– Hän panee työkengät jalkaan joka päivä ja vetää jäällä pitkiä treenejä. Hemmetin hyvä kaveri ja maalivahti. Mahtavaa nähdä, että hän onnistuu, Marchment iloitsi.

Marchmentin hattutemppu huipensi vuoden

Stars teki päivän kuntonsa selväksi jo ensimmäisessä erässä tekemällä kolme maalia. Onnistujat olivat Craig Smith, kauden ensimmäisen osumansa viimeistellyt Ryan Suter sekä Tyler Seguin. Hakanpää sai syöttöpisteen Smithin maaliin ja Heiskanen Suterin osumaan.

Sam Steel venytti johdon neljään maaliin toisella 20-minuuttisella Robertsonin ja Heiskasen syötöistä. Marchment puolestaan teki ylivoimamaalin erän puolivälin jälkeen.

Blackhawksin Philipp Kurashev laukoi joukkueelleen lohdutusmaalin ylivoimalla kolmannen erän avausminuutilla. Sensaatiotulokas Connor Bedard sai syöttöpinnan osumaan. Hän johtaa tulokkaiden maali-, syöttöpiste- ja pistepörssiä lukemin 15+18=33.

Hintz vastasi Starsin kuudennesta osumasta napautettuaan paluukiekon taitavasti ilmasta ohi maalivahti Petr Mrazekin. Ottelun lopuksi Marchment kruunasi hattutemppunsa kahdella maalilla. Lindell merkittiin syöttäjäksi illan viimeiseen osumaan.

Valmentaja DeBoer antoi erityiskiitoksen vitjalle, jossa pelasivat Smith, Steel ja Ty Dellandrea.

DAL-CHI: Marchment heiluttaa Blackhawksin verkkoa kolmesti

– Nelosketjumme teki pelin selväksi. Maalien saaminen eri ketjuilta on pelaamisellemme kaikki kaikessa, alleviivasi DeBoer.

Dallas päätti vuotensa hyvin ja voitti kuudesta viimeisestä ottelustaan viisi. Central-divisioonassa sijoitus on kolmas. Vuoden 2024 aluksi Stars jatkaa kotiputkeaan ja saa vieraikseen Montreal Canadiensin, Colorado Avalanchen ja Nashville Predatorsin.

Blackhawks voitti syyskauden 36 ottelustaan vain 11, ja koko liigassa ainoastaan San Jose Sharks on heikommassa asemassa. Chicagoon marraskuussa Vancouver Canucksista hankittu hyökkääjä Anthony Beauvillier oli uudenvuodenaattona ymmällään.

– Tätä on vaikea selittää. Tuntui siltä, että jokainen virhe kostautui tänään, emmekä saaneet peliä enää kääntymään. Tappiot ovat raskaita, mutta toisaalta meidän on myös pysyttävä tiiviimpänä joukkueena ja jatkettava työntekoa. Joskus tappio-otteluissakin on hyvää energiaa, mutta tästä ottelusta on vaikea löytää mitään positiivista, hän kommentoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö