Tampa Bay Lightningin pelaajat ovat huolissaan kotikaupungistaan, joka kärsi tuhoja hurrikaani Miltonin takia. Joukkue evakuoitiin maanantaina Pohjois-Carolinaan Raleigh’n kaupunkiin, jossa Lightning avaa kautensa perjantaina Carolina Hurricanesia vastaan pelattavassa ottelussa.
- Kaikkien ajatukset ovat varmasti muualla kuin pelissä. Kotopuolessa riittää mietittävää, oli kyse sitten perheestä, ystävistä, kodista tai autosta. Kukaan meistä ei tiedä, miltä siellä näyttää, kun palaamme kotiin parin päivän päästä. Jokainen meistä on huolissaan, sillä se on kotikaupunkimme, joka näyttää nyt selvästi erilaiselta kuin lähtiessämme, kommentoi Lightningin päävalmentaja Jon Cooper.
Kolmoskategorian hurrikaani Milton iski Floridan osavaltioon keskiviikkona. Monet Lightningin pelaajat ja muu henkilökunta toivat perheensä mukanaan Pohjois-Carolinaan. Torstaiaamu kului tiedon hankkimiseen.
- Ensimmäiset uutiset kertoivat, että minun ja monien meidän pelaajien kodit ovat melko hyvässä kunnossa, sanoi puolustaja Victor Hedman.
- Hieman etelämmässä, Sarasotassa ja Bradentonissa, on koettu suurempia tuhoja. Koko Florida on kärsinyt tornadoista, joten tämä on kova paikka meille kaikille, Tampan kapteeni jatkoi.
Kesällä 63 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Lightningin kanssa tehnyt Jake Guentzel on juuri ostanut uuden talon, johon hän on asettunut perheensä kanssa. Hänenkin talonsa säästyi suurimmilta vaurioilta
- Sain kuvan kodistani tänä aamuna, ja kaikki näytti melko hyvältä. En tiedä vielä sen tarkemmin, ja tietämättömyys on pahinta. Meillä ei ole vielä valvontakameroita asennettuna, joten en tiennyt yhtään, mitä siellä tapahtuu, Guentzel kertoi.
Murheista huolimatta Lightningin pelaajat ovat valmistautuneet hyvin kauden avausotteluun, sanoo Cooper.
- Loppujen lopuksi kyseessä on työreissu, ja meidän pitää olla valmiita huomisiltana, pääluotsi kiteytti.
Hedman painotti samaa asiaa.
- Viimeiset pari päivää ovat olleet stressaavia, koska emme tienneet, mitä tuleman pitää. Se on vaikea paikka. Olen pelannut Tampassa 15 vuotta, ja se kaupunki on kotini, joten tällaista ei voi sivuuttaa. Meidän on kuitenkin keskityttävä huomiseen peliin, ja toivottavasti pääsemme sitten kotiin auttamaan muita, Hedman päätti.
Tampan ja Carolinan piti kohdata lauantaina Lightningin kotijäällä, mutta ottelu jouduttiin siirtämään. Uudesta ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin.