Matias Maccelli celebrating

NHL-kauden 2024-25 harjoitusleirejä odotellessa otamme liigan kaikki 32 joukkuetta vuorollaan lähempään tarkasteluun elokuun alusta lähtien. Tällä kertaa pureudutaan Utah Hockey Clubin pelaajistoon, vahvuuksiin, kehityskohteisiin ja tulevan sesongin näkymiin.

Utah Hockey Club on NHL:n tuorein laajennusjoukkue. Se aloittaa historiansa ensimmäisen NHL-kauden tänä syksynä. Utahin erona moniin aiempiin laajennusjoukkueisiin on se, ettei tällä kertaa järjestetty lainkaan laajennusdraftia, vaan Utah sai käyttöönsä vielä viime kaudella NHL:ssä pelanneen Arizona Coyotesin urheilutoiminnot kokonaisuudessaan.

Käytännössä Utah sai siis Coyotesin kaikki pelaajat, valmennuksen ja urheilujohtajat, joiden varaan seurahistorian ensimmäisen kauden organisaatio onkin pitkälti rakennettu. Uusi seura teki toki muutamia peliliikkeitä jo ennen ensimmäistä NHL Draftiaan tänä kesänä.

Merkittävimmät muutokset

Utah on tehnyt Arizonan viime kauden kokoonpanoon melko vähän merkittäviä muutoksia. Uuden seuran ensimmäinen peliliike oli kuitenkin iso siirtopommi, kun Utah lähetti puolustajansa Janis Moserin ja hyökkääjänsä Conor Geekien Tampa Bay Lightningiin. Vastikkeeksi tuli Lightningista puolustaja Mihail Sergatshov.

Sergachev for stretcher story

Myös New Jersey Devilsin kanssa tehty kauppa vahvisti joukkueen puolustusta. Utah hankki varausvoroja vastaan Devilsistä puolustaja John Marinon.

Vapailta pelaajamarkkinoilta Utah kiinnitti tuoreen Stanley Cup -mestarin Kevin Stenlundin, joka paiskoi viime kauden hommia mestarijoukkueen pohjaketjuissa. Puolustukseensa Utah kiinnitti viime kaudella Vancouver Canucksia edustaneen Ian Colen. Molemmat tuovat kokoonpanoon syvyyttä.

Avainpelaajat

Utah on Coyotesin tapaan nuorten pelaajien joukkue, eikä kokeneita tuloksentekijöitä kokoonpanosta juurikaan löydy. Hyökkäyksen johtajana häärii Clayton Keller, jonka Coyotes varasi vuonna 2017 ensimmäisellä kierroksella seitsemännellä vuorolla. Hän voitti Coyotesissa sisäisen pistepörssin kolmella peräkkäisellä kaudella.

Ensi kaudella ykkösvitjan keskelle on tyrkyllä viime kaudella Coyotesin NHL-kokoonpanoon sisään tullut 20-vuotias Logan Cooley. Viime kaudella Barrett Hayton aloitti joukkueen ykkössentterinä, mutta syksy meni heikosti, minkä lisäksi loukkaantumiset sotkivat hänen kauttaan. Lisäksi tulosvastuuta kantavat muun muassa Nick Schmaltz ja vakuuttavasti sisään toissa kaudella tullut Matias Maccelli.

CGY-ARI: Maccelli tekee Arizonan toisen

Ykköspuolustajaksi nousee Lightningista Utahiin siirtynyt kokenut Sergatshov. Viime kaudella säväyttänyt Sean Durzi kantaa takalinjoilla suurimman vastuun hyökkäyssuuntaan. Utahin maalivahtiosaston muodostaa Arizonan viimekautinen veskaripari Connor Ingram - Karel Vejmelka.

Suomalaiset

Utahin NHL-kokoonpanossa pelaa kaksi suomalaista. Maccelli nousi parin viime kauden aikana Coyotesissa vakiokasvoksi tulosketjuissa, minkä myötä vastuuta on tullut myös ylivoimalla. Syöttötaidoistaan tunnettu suomalaishyökkääjä pelannee Utahissa kakkos- tai kolmosketjussa.

Utahin puolustuksesta löytyy Juuso Välimäki, joka vakiinnutti vaikeiden loukkaantumisten sävyttämien kausien jälkeen NHL-paikkansa Arizonassa. Hänelle löytynee pelipaikka Utahin kakkospuolustajaparista.

Lisäksi Utahin NHL-sopimuspelaajia ovat hyökkääjä Aku Räty ja puolustaja Miko Matikka. Räty rustasi NHL-sopimuksen Coyotesiin viime vuonna ja pääsi pelaamaan myös yhden NHL-ottelun, vaikka suurin osa kaudesta kuluikin AHL:ssä. Denverissä yliopistosarjaa viime kauden pelannut Matikka teki NHL-sopimuksen Utah Hockey Clubiin ensimmäisten joukossa 1. heinäkuuta.

Juuso Valimaki

Lisäksi Utahilta löytyy puolustaja Veeti Väisäsen, hyökkääjä Samu Baun ja maalivahti Rasmus Korhosen pelaajaoikeudet. Väisäsestä tuli tämän kesän NHL Draftissa Utahin seurahistorian kolmas varaus. Utah huusi nuoren suomalaispuolustajan nimen kolmannella kierroksella, koko tilaisuuden 96. pelaajana.

Vahvuudet

Utah sai käyttöönsä varsin kehityskelpoisen kokoonpanoon, jonka parhaat vuodet ovat vasta tulossa. Jo viime kaudella Coyotes pystyi kiusaamaan isompiaan ja taisteli pudotuspelipaikasta, mutta epätasaiset otteet pudottivat joukkueen lopulta playoffien ulkopuolelle.

Kehityskohteet

Päävalmentaja Andre Tourignyn täytyy löytää keinot pitää heikot jaksot mahdollisimman lyhyinä. Viime kaudella samalla joukkueella homma levisi käsiin, kun alkuvuodesta tappiota tuli 14 peräkkäin, ja joukkue ei voittanut lähes puoleentoista kuukauteen otteluakaan.

Tulevaisuuden nimet

Utah sai kaupanpäällisenä Arizonasta kohtalaisen lupauslaarin, josta se voi jalostaa tulevaa menestystä. Tulevalla kaudella isompaan vastuuseen hyppää esimerkiksi Cooley, joka pelasi jo viime kaudella Arizonassa täyden NHL-sesongin.

Myös Coyotesin vuonna 2021 ensimmäisellä kierroksella varamaa Dylan Guenther pelannee nyt ensimmäisen täyden NHL-kautensa. Viime kaudella Guenther pelasi 45 NHL-ottelua ja kirjautti niissä kelpo tehopisteet 18+17=35.

Hyökkäykseen on lisäksi tulossa lähivuosina muutamia mielenkiintoisia toisen polven hyökkääjää. Coyotesin seuraikonin statuksen saaneen Shane Doanin poika Josh Doan teki NHL-debyyttinsä ja kirjautti 11 ottelussa hyvät tehopisteet 5+4=9. Hän saanee vakiopaikan Utahin kokoonpanosta jo tällä kaudella. Tänä kesänä Utah varasi seurahistoriansa ensimmäisenä pelaajana Jarome Iginlan pojan Tij Iginlan, jonka ura jatkuu näillä näkymin vielä juniorisarjoissa.

Vuoden 2023 NHL Draftissa Coyotes varasi kahdesti ensimmäisellä kierroksella ja poimi riveihinsä kuudennella vuorolla puolustaja Dmitri Simashovin ja kahdentenatoista hyökkääjä Daniil Butin. He edustavat molemmat Lokomotiv Jaroslavlia KHL:ssä ja saattavat saapua Utahiin lähivuosina.

Yltää pudotuspeleihin, jos…

Utah pelaa Central-divisioonassa, joten nouseminen divisioonan kolmen parhaan joukkoon Dallas Starsin, Colorado Avalanchen, Winnipeg Jetsin ja Nashville Predatorsin ohi voi olla vaikea rasti. Utahilla on kuitenkin mahdollisuudet haastaa ja nousta pudotuspelien villi kortti -paikalle jo seurahistorian ensimmäisellä kaudella. Karmaisevia tappiojaksoja pudotuspelipaikan metsästys ei kuitenkaan kestä, joten tasaisuuden täytyy löytyä.

Aiheeseen liittyvä sisältö