GettyImages-1950879354

Sebastian Aho muistaa jännittäneensä kävellessään San Josen SAP Centerin pukukoppiin ennen ensimmäistä NHL All-Star-otteluaan vuonna 2019. 

– Istuin pukukopissa Sidney Crosbyn vieressä. Se oli hienoa, mutta samalla en tiennyt, mitä pitäisi tehdä tai odottaa. Tavallaan se oli myös stressaavaa, Hurricanesin keskushyökkääjä muisteli aiemmin tammikuussa.

Aho uskoo pystyvänsä ottamaan rennommin vuoden 2024 All-Star-ottelussa, joka pelataan Toronton Scotiabank Arenassa Torontossa 3. helmikuuta. Tämänvuotinen tähdistövalinta on hänelle NHL-uran kolmas. Aho oli mukana myös vuonna 2022 Las Vegasissa. 

Hän on aina arvostanut tähdistövalintaa korkealle.

– Valinta tarkoittaa mielestäni sitä, että on tehnyt jotain oikein ja saa siitä palkinnon. Kausi on sujunut tähän saakka aika hyvin, ja pyrin jatkamaan samalla tavalla, Aho kertoi.

Ketjukaveri Andrei Svetshnikov pitää itsestäänselvyytenä, että Aho edustaa Hurricanesia All-Star-tapahtumassa. Aho johtaa joukkueensa sisäistä pistepörssiä tehoin 16+35=51 ennen keskiviikkoa, jolloin Hurricanes matkustaa TD Gardeniin haastamaan Boston Bruinsin.

– Hän on eliittitason pelaaja, ja hänen kuuluisi päästä tähdistöotteluun joka vuosi. Hän on osoittanut sen. Olen iloinen hänen puolestaan, ja hän jatkaa varmasti samalla tavalla tulevaisuudessakin, Svetshnikov ylisti.

Nykyisellä pistetahdillaan Aho keräisi runkosarjassa 96 tehopistettä, jolla hän ylittäisi kirkkaasti aiemman yhden kauden piste-ennätyksensä, joka on 83 kaudelta 2018-19.

Aho on pelannut suurimman osan kaudesta samassa hyökkäysketjussa maanmiehensä Teuvo Teräväisen ja tällä hetkellä loukkaantumisen vuoksi sivussa olevan Svetshnikovin kanssa. Aho on ollut Hurricanesin meneillään olevan vahvan jakson (11-3-4) avainpelaaja. Hän on tehtaillut joulukuun 12. päivän jälkeen 18 otteluun tehot 8+21=29. Enemmän tehopisteitä samalla ajanjaksolla ovat saalistaneet vain Colorado Avalanchen Nathan MacKinnon ja Tampa Bay Lightningin Nikita Kutsherov.

– Olemme pelanneet ”Svetshin” ja ”Turbon” kanssa hyvin molempiin suuntiin. On huvittavaa, että muutaman tehdyn maalin jälkeen löytyy yhtäkkiä enemmän kärsivällisyyttä odottaa omia tilaisuuksia eikä peliä tarvitse pakottaa. Ja toki itseluottamuskin auttaa. Mutta pyrimme tekemään aina kaikkemme voiton eteen, Aho sanoi.

– On mukavaa tehdä tulosta, mutta se kaikki menettää merkityksensä, jos häviämme. Niinpä yritän tehdä kaikkeni, jotta voittaisimme, hän jatkoi.

Carolina (25-15-5) on yksi tämän kauden Stanley Cup -mestarisuosikeista. Viime kaudella Hurricanes ylsi Itäisen konferenssin finaaleihin, joista Florida Panthers kuitenkin eteni jatkoon suoraan neljässä ottelussa. Aho toteaa, ettei kuluva kausi ole sujunut pelkästään rallatellen.

Hurricanes hävisi heti lokakuussa kolme ottelua peräkkäin, minkä lisäksi joulukuun alussa tuli neljän ottelun mittainen tappioputki. Joulukuun 9. päivänä Carolinan (14-12-1) tilastot eivät vaikuttaneet vakuuttavilta. Joukkue on kuitenkin selättänyt vaikeammat jaksonsa ja löytänyt viime viikkoina tasaisuuden pelaamiseensa.

– Aiempina vuosina olemme olleet melko hyviä pysymään hetkessä ja puhuneet aina siitä, että etenemme päivän kerrallaan. Se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta olemme olleet viime aikoina parempia. Emme ole huolissamme siitä, mitä on tapahtunut tai tulee tapahtumaan, Aho kertoi.

Aho on pystynyt säilyttämään tasonsa silloinkin kun Hurricanesin kausi on kulkenut vuoristorataa.

– Pisteet ja pisteettömät jaksot eivät näy hänen pelaamisessaan mitenkään, mikä on itse asiassa hyvä juttu. Hän pelaa aina samalla tavalla, mutta joskus kiekot menevät sisään ja joskus eivät, Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind'Amour tuumi.

Ahon vahva työmoraali on toinen tärkeä syy siihen, miksi hän on sopiva valinta Hurricanesista All-Star-otteluun. Hän on hoitaa ruutunsa kaukalon molemmissa päissä ja tekee töitä myös kaukalon ulkopuolella. Aho ilmentää niitä asioita, joita Brind'Amour on pyrkinyt juurruttamaan joukkueeseen vuodesta 2018, jolloin hän tuli Hurricanesin päävalmentajaksi.

– Ei ole salaisuus, että kaikki siinä joukkueessa tekevät töitä sataprosenttisesti joka päivä. Hän (Aho) on sillä saralla johtava pelaaja, Washington Capitalsissa nykyään pelaava hyökkääjä Max Pacioretty sanoi.

Viime kaudella Hurricanesin vahvuuteen kuulunut Pacioretty pääsi seuraamaan Ahon työtä lähietäisyydeltä. Paciorettyn viime kausi jäi vain viiden ottelun mittaiseksi, sillä hän kärsi kahdesti akillesjänteen repeämästä. Lyhyestä yhteisestä taipaleesta huolimatta Pacioretty sanoo Ahon olleen yksi parhaista pelaajista, jonka kanssa hän on saanut pelata.

– Tässä liigassa vastustajat pääsevät jyvälle tavoistasi toimia ja iskevät niihin, joten on vaikeaa nostaa tasoaan hyvän kauden jälkeen. Hän kuitenkin vaikuttaa parantavan vuosi vuodelta. Hän on luonnonlahjakkuus, mutta paiskii myös hommia päivittäin. Sen vuoksi hän parantaa jatkuvasti, Pacioretty luonnehti Ahoa.

Hurricanes varasi Ahon vuoden 2015 NHL Draftissa toisella kierroksella varaustilaisuuden 35. pelaajana. Kahdeksatta kauttaan NHL:ssä pelaava suomalaishyökkääjä on tehnyt Hurricanesin ja sen edeltäjän Hartford Whalersin historiassa neljänneksi eniten maaleja (234) ja tehopisteitä (519) sekä viidenneksi eniten syöttöpisteitä (285).

Ennen tämän kauden loppua hän saattaa ohittaa Kevin Dineenin maaleissa (250) ja tehopisteissä (544) sekä nykyisen päävalmentajansa Brind'Amourin (299) ja Dineenin (294) syöttöpisteissä. Tällöin hän olisi kolmas kaikissa kategorioissa.

TOR-CAR: Aholle maali ja kaksi syöttöä

– Hän on ollut täällä nuoresta saakka ja kasavanut systeemiimme. Pidämme kaikesta hänessä. Hän on loistava pelaaja, mutta hän tekee oikeita asioita myös kaukalon ulkopuolella. Hän on ehdottomasti sellainen pelaaja, jonka ympärille joukkueen voi rakentaa, Brind'Amour sanoi.

Tästä syystä Hurricanes solmi Ahon kanssa 26. heinäkuuta seitsenvuotisen 78 miljoonan dollarin opimuksen, joka astuu voimaan ensi kaudella ja pitää hänet Raleigh'ssa kauteen 2031-32 saakka. Uuden kontrahtinsa myötä Aho on voinut unohtaa sopimusmurheensa ja keskittyä auttamaan Hurricanesia voittamaan.

– Asia ei pyöri lainkaan mielessäni, mikä on luultavasti yksi syy hyvään kauteen. Niistä asioista ei tarvitse nyt murehtia, Aho sanoi.

Hän tiesi, että pitkä sopimus tuo paineita tehdä myös tulosta. Sekään ei hänen mukaansa ole kuitenkaan häiritsevä tekijä.

– Suurimmat paineet ovat omassa pääkopassani. Tiedän itse, milloin olen tehnyt työni. Yritän puskea itseäni eteenpäin niin paljon kuin mahdollista, joten paineet eivät haittaa, koska omat odotukseni ovat jo niin korkealla kuin ne voivat olla.

Aiheeseen liittyvä sisältö