Lindy Ruff

NHL-kauden 2024-25 harjoitusleirejä odotellessa otamme liigan kaikki 32 joukkuetta vuorollaan lähempään tarkasteluun elokuun alusta lähtien. Tällä kertaa pureudutaan Buffalo Sabresin pelaajistoon, vahvuuksiin, kehityskohteisiin ja tulevan sesongin näkymiin.

Buffalo Sabres jäi viime kaudella lopulta seitsemän pisteen päähän Itäisen konferenssin viimeisestä playoff-paikasta. Sabres sijoittui Atlantic-divisioonassa sijalle viisi, ja kausi päättyi runkosarjaan jo 13. kerran peräkkäin.

Sabresilta nähtiin viime kaudella aika ajoin ryhdikkäitä jaksoja, mutta niiden kesto jäi auttamatta liian lyhyeksi. Joukkueen runkosarjan pisin voittoputki oli vain kolmen ottelun mittainen, eikä Buffalo saanut kevätkauden aikana käyntiin kunnon loppukiriä.

Kauden päätteeksi irtisanottu päävalmentaja Don Granato sai Sabresin pelaamaan kurinalaista puolustuspeliä, mutta hyökkäyspelaamisen kanssa riitti viime kaudella ongelmia. Buffalo teki runkosarjassa vain 244 maalia, mikä oli kymmenenneksi vähiten koko liigassa.

Sabres oli aktiivinen kesän pelaajamarkkinoilla, ja GM Kevyn Adams uskoo, että maalintekovaikeudet helpottavat tulevalla kaudella.

– En ole huolissani joukkueen taitotasosta tai maalintekovoimasta. Uskon, että kokoonpanostamme löytyy tarvittavat taidot. Meidän pitää pystyä pelaamaan tasaisemmin illasta toiseen, GM Adams kommentoi kesällä. 

Merkittävimmät muutokset

Buffalossa kävi heinäkuun alussa ovi tiuhaan tahtiin, kun joukkueen kokoonpano laitettiin uuteen uskoon. Hankintalistalla ei ollut suuria tähtiä, mutta Jason Zuckerin ja Sam Laffertyn kaltaiset konkarit tuovat Sabresin ryhmään paljon kaivattua johtajuutta.

Mielenkiintoisin hankinta on Edmonton Oilersista Sabresiin siirtynyt hyökkääjä Ryan McLeod. Vasta 24-vuotias kanadalaislupaus väläytteli taitojaan jo viime kaudella, ja hänestä on varmasti iloa Sabresille.

EDM-FLA: McLeod tuo Oilersin maalin päähän

Buffalon maalivahtitilanne vaikuttaa varsin tasaiselta, sillä veskaritandemin muodostavat Ukko-Pekka Luukkonen ja Devon Levi, mutta kesällä kokoonpanoon hankittiin vielä kaiken varalta veteraanitorjuja James Reimer. 

Merkittävin lähtijä oli hyökkääjä Jeff Skinner, joka ehti edustaa Sabresia kuuden kauden ajan. Yli tuhannen NHL-ottelun konkari teki parhaimmalla Buffalon-kaudellaan 35+47=82 tehopistettä. Myös hyökkääjät Victor Olofsson ja Zemgus Girgensons jatkavat uriaan uusissa maisemissa. 

Vaihtopenkin taakse hankittiin tuttu mies, kun 15 kautta Sabresia vuosina 1997-2013 valmentanut Lindy Ruff ottaa jälleen joukkueen hallintaansa.  

Avainpelaajat

Suomalaislasien läpi voidaan todeta, että ykkösmaalivahti Luukkonen on joukkueensa tärkein pelaaja. Hän nousi viime kaudella Buffalon selkeäksi ykköstorjujaksi, ja nyt edessä on tärkeä sesonki. Luukkonen voitti viime kaudella 27 ottelua, joten nyt tavoitteena voisi olla NHL-uran ensimmäinen 30 voiton runkosarja. 

Sabres pelasi viime vuonna todella kurinalaista puolustuspeliä, ja tästä iso kiitos kuului kaksikolle Rasmus Dahlin - Owen Power. Vaikka molemmat tähtipuolustajat tunnetaan kovina pistenikkareina, he eivät laiminlyö omia puolustustehtäviään.

SEA-BUF: Power lyö riparin reppuun ja tuplaa Sabresin johdon

Hyökkäyspäässä katseet kohdistuvat Tage Thompsoniin, jolta kaivataan ensi kaudella huomattavasti suurempaa panosta. Thompson iski kaksi vuotta sitten runkosarjassa peräti 94 tehopistettä, mutta viime sesongilla hyökkääjän pistesaalis jäi vain 56:een. 

Suomalaiset

Tällä hetkellä Sabresin NHL-kokoonpanosta löytyy kaksi suomalaispelaajaa, mutta tähän voi tulla muutos lyhyelläkin aikavälillä. Jo aiemmin mainitun Luukkosen lisäksi joukkueessa pelaa myös puolustaja Henri Jokiharju, joka teki heinäkuussa vuoden jatkosopimuksen Buffalon kanssa.

Sabresin mielenkiintoisin suomalainen saattaa kuitenkin olla hyökkääjä Konsta Helenius, joka varattiin Buffaloon tämän kesän NHL Draftin ensimmäisellä kierroksella varaustilaisuuden 14. pelaajana. Viime keväänä aikuisten MM-joukkueessakin pelannut nuori lupaus voi tehdä NHL-debyyttinsä jo yllättävän aikaisin, jos syksyn harjoitusleiri sujuu odotusten mukaisesti.

Sabresilla on lisäksi pelaajaoikeudet maalivahti Topias Leinoseen ja hyökkääjä Viljami Marjalaan. Loukkaantumisten kanssa viime vuodet painineen Leinosen ura jatkuu tulevalla kaudella HockeyAllsvenskanin Mora IK:ssa. Buffalo varasi hänet vuoden 2022 NHL Draftin toisella kierroksella (22. vuoro). Vuonna 2021 viidennellä kierroksella (159.) varatun Marjalan ura jatkuu vielä ainakin yhden kauden verran TPS:ssä.

Vahvuudet

Buffalo on monessa tilastossa liigan keskikastia, mutta maalivahtipeli on liigan kärkipäätä. Luukkonen pelasi viime kaudella pitkiä hyviä jaksoja, ja nuorella Levillä riittää edelleen potentiaalia.

Luukkosen parhaat pelastukset kaudelta 2023-24

Sabres puolusti viime kaudella tiiviisti eikä antanut vastustajille liikaa laadukkaita maalipaikkoja. Päävalmentaja Ruff on saanut urallaan useamman joukkueen pelaamaan todella laadukasta puolustuspeliä, joten tälle osa-alueelle voidaan edelleen odottaa parannusta. 

Kehityskohteet

Sabresin pitää pystyä pelaamaan tasaisemmin, mikäli se mielii takaisin pudotuspeleihin. Tämä koskee koko joukkuetta, mutta erityisen tarkkailun kohteena ovat kärkihyökkääjät. Viime kaudella Buffalo puolusti hyvin, mutta maalinteko tökki liian monena iltana. 

Kehitystä kaivataan myös ylivoimapeliin, joka oli viime kaudella koko liigan neljänneksi heikointa. 

Tulevaisuuden nimet

Sabresin kokoonpanossa on jo nyt paljon nuoria pelaajia, mutta lisääkin on tulossa. Helenius on organisaation uusi kruununjalokivi, josta odotetaan tulevaisuudessa merkittävää tekijää. 

Tshekkihyökkääjä Jiri Kulich pelasi jo viime vuonna vahvan AHL-kauden Rochester Americansin paidassa, ja hänellä on edessään valoisa tulevaisuus myös NHL:n puolella. Samat sanat voidaan sanoa ruotsalaishyökkääjä Isak Rosénista, joka pelasi viime kaudella jo seitsemän ottelua taalajäiden puolella. 

Yltää pudotuspeleihin, jos…

Kärkihyökkääjät palaavat omalle tasolleen, ja pelaamiseen saadaan tasaisuutta. Lindy Ruff on Buffalossa tuttu mies, mutta joukkueeseen tutustuminen vie aina oman aikansa.

Aiheeseen liittyvä sisältö