Kyseessä on viihdekokonaisuus, jonka keskiössä on iso tapahtumateltta erilaisine aktiviteetteineen. Teltasta löytyy muun muassa tapahtumalava, promootiopisteitä, ravintolapalvelut ja isot näytöt, joista voi seurata NHL-kiekkoa. Tapahtumassa on mahdollisuus pelata pelikonsoleilla ja seurata vierestä Viaplayn tekemään ottelustudiota. Teltan ulkopuolella pelataan pipolätkää ja järjestetään muun muassa luistelunäytös, luistelukoulu ja jäädisko.
Tapahtumatuottajana toimivan Street Games Oy:n Annina Rajahuhdan mukaan tapahtuma pitää sisällään myös paljon muutakin, ja hän painottaa, että Sorsapuiston viikonloppu on luotu koko kansalle eikä vain kiekkoyhteisölle.
[Hockey Day in Finland järjestetään ensimmäisen kerran]
- Tampere on lätkähullu kaupunki, ja kiekkoväkeä ei ole vaikea saada paikan päälle, mutta haluamme mukaan koko yhteisön. Tapahtuma on täynnä viihdettä, erilaisia esityksiä ja aktiviteetteja, joten uskon, että tästä kiekkokarnevaalista löytyy jokaiselle jotakin, kertoi Rajahuhta, joka muistetaan myös Naisleijonien pitkäaikaisena luottopelaajana.
Rajahuhta uskoo, että NHL:n nimissä oleva tapahtuma herättää mielenkiinnon, sillä NHL:n brändi on niin vahva Suomessa.
- Suomalaiset seuraavat NHL:ää ja rakastavat sitä, kun meidän omat pelaajat menestyvät rapakon takana. NHL:n kuluttaminen on vieläpä tänä päivänä niin helppoa, kun sarjaa voi seurata melkein jokaisessa kanavassa.