NATALIE DARWITZ
Darwitz aloitti puheensa kertomalla, kuinka rakastui jääkiekkoon.
– Kun olin pieni tyttö Minnesotassa, en koskaan unelmoinut siitä, että minut valittaisiin Hall of Fameen. Minulla oli tapanani sonnustautua kellarissa veljeni kiekkovarusteisiin sekä My Little Pony -rullaluistimiini ja kuvitella, että olen Minnesota North Starsin hyökkääjä Neal Brotenin rinnalla, hän muisteli.
Darwitz kiitti Wendell-Pohlia, joka oli hänen joukkuetoverinsa sekä Minnesotan yliopistossa että Yhdysvaltojen maajoukkueessa.
– Olin onnekas, kun sain aloittaa maajoukkueurani Krissy Wendellin kanssa. Hän on yksi parhaista pelaajista, joita olen koskaan nähnyt. Krissy ja minä olemme toistemme vastakohtia kaukalon ulkopuolella. Hän on sosiaalinen ja minä hiljainen. Pelasimme kymmenen vuotta yhdessä, valtaosan ajasta ketjukavereina. Mutta mikä tärkeintä, olimme myös hyviä ystäviä. En olisi tässä ilman Krissyä, joten on sopivaa, että meidät valitaan Hall of Fameen yhtä aikaa.
KRISSY WENDELL-POHL
Kun Krissy Wendell-Pohl oli viisivuotias ja asui Minnesotan Brooklyn Parkissa, hän aneli vanhemmiltaan, että saisi aloittaa jääkiekkoharrastuksen. Mutta siinä vaiheessa ei käynyt mielessäkään, että hän pelaisi vielä joskus yliopistojääkiekkoa (Minnesotan yliopisto 2002-05) tai toimisi Yhdysvaltojen maajoukkueen kapteenina olympialaisissa (2006).
– Te mahdollistitte harrastukseni, eikä minulla ollut silloin mitään unelmia yliopistokiekosta tai olympialaisista, Wendell-Pohl sanoi vanhemmilleen.
– Kyse ei ollut koskaan siitä, kuinka hyvä minusta tulisi tai saisinko yliopistostipendin jääkiekkoharrastukseni ansiosta. Kun aloitin pelaamisen, ei silloin ollut tyttöjoukkueita, joissa pelata, ei yliopistostipendejä eikä naisten jääkiekkoa olympialaisissa. Kyse oli siitä, että annoitte minun pelata peliä, joka tuotti minulle valtavasti iloa ja sai minut hymyilemään joka päivä, hän jatkoi.
Vaikka Wendell-Pohl saavutti urallaan menestystä korkeimmalla tasolla – olympialaisista hopeaa 2002 ja pronssia 2006 sekä MM-kisoista yhden kullan ja viisi hopeaa – hänen mukaansa parhaat jääkiekkomuistot liittyvät ihmisiin, joita hän tapasi uransa varrella.
COLIN CAMPBELL
Campbell nimettiin NHL:n varatoimitusjohtajaksi ja jääkiekkotoimintojen johtajaksi vuonna 1998, jolloin hänellä oli takanaan jo komea ura pelaajana ja valmentajana. Hän on viettänyt jo kaikkiaan 51 vuotta jääkiekon parissa.
Vuonna 2005 Campbell oli ajamassa uudistuksia, joilla pelistä haluttiin tehdä jännittävämpää, innostavampaa ja dramaattisempaa. Uudistuksiin kuuluivat mm. kahden viivan syötön eli keskiviivan paitsion poistaminen sekä koukkaamisten ja kiinnipitämisten tarkempi tuomarointi.
– Hall of Fame -valinnastani kuuluu iso kiitos monelle pelaajalle, valmentajalle, GM:lle, seuraomistajalle, erotuomarille ja liigan työntekijälle. Tapasimme kymmeniä kertoja 20 vuotta sitten ja pidimme kymmeniä jääsessioita, joissa testasimme sääntöjä, hän kertoi.
– Vielä tänäkin päivänä tarkkailemme peliä ja keskitymme siihen, että taitoa ja hyökkäyspään osaamista arvostettaisiin. Haluamme varmistaa, että jääkiekko säilyy faneille kiinnostavana mutta ennen kaikkea pelaajille hauskana pelinä.
DAVID POILE
Poile kertoi, että hänelle on merkittävää päästä edesmenneen isänsä rinnalle Hockey Hall of Fameen. Bud Poile valittiin kunniagalleriaan rakentajien kategoriassa vuonna 1990.
Poile muisteli, millaista oli ryhtyä laajennusseura Predatorsin GM:ksi vuonna 1997, pestata Trotz joukkueen ensimmäiseksi valmentajaksi ja lopulta nimetä Trotz manttelinperijäkseen 2023.
– Isäni sanoi omassa Hall of Fame -puheessaan, että lajin suojeleminen kuuluu sen parissa työskenteleville ihmisille. Heidän on ajateltava aina lajin parasta ensin, rakennettava sille perustalle, jonka edeltäjät ovat luoneet, sekä jätettävä laji aina parempaan tilaan kuin se oli aloittaessamme. Tuo vastuu ja velvollisuus koskee yhä meitä kaikkia, jotka rakastamme tätä lajia.
PAVEL DATSJUK
Pavel Datsjuk aloitti puheensa kiittämällä Jumalaa ja edesmenneitä vanhempiaan.
– Kiitos Jumalalle siitä, että saan seistä tässä tänään, kaikkien ylä- ja alamäkien sekä voittojen ja tappioiden jälkeen. Minä todellakin uskon, että Jumala auttoi minua jokaisella askeleellani, jonka matkallani otin, hän sanoi.
Datsjuk voitti Stanley Cupin kahdesti Detroit Red Wingsissä pelaamiensa 14 kauden aikana. Kansainvälisissä turnauksissa hän kiekkoili Venäjän paidassa. Datsjuk kiitti Detroitin-joukkuetovereitaan Igor Larionovia, Steve Yzermania, Henrik Zetterbergiä, Nicklas Lidströmiä, Brett Hullia, Chris Cheliosia, Sergei Fjodorovia, Tomas Holmströmiä, Brendan Shanahania, Niklas Kronwallia, Valtteri Filppulaa, Kris Draperia sekä Venäjän maajoukkuetovereitaan Ilja Kovaltshukia, Jevgeni Malkinia ja Aleksandr Ovetshkinia.
– Jääkiekko on joukkuelaji, enkä olisi nyt tässä ilman teitä.
Datsjuk kiitti myös Red Wingsin omistavaa Ilitchin perhettä, seurajohtoa, valmentajia, huoltajia ja detroitilaisia median edustajia. Hän päätti puheensa esittämällä kiitoksen vanhemmilleen.
– Hockey Hall of Fameen pääseminen on valtava kunnia, enkä osannut edes unelmoida tällaisesta. Mutta tämä ei ole ainoastaan minun hetkeni. Haluan jakaa sen teidän kaikkien kanssa.
