BUF luukonen and jokiharju

Buffalo Sabresin puolustaja Henri Jokiharju on koko ajan tiennyt, että Ukko-Pekka Luukkosesta tulee seuran uusi ykkösmaalivahti.

Luukkonen, 25, lunasti ykkösveskarin paikan viime kaudella, jolloin hän sai tililleen 54 ottelua, torjuntaprosentin 91,0 ja päästettyjen maalien ottelukohtaisen keskiarvon 2,57.

– En ollut yhtään yllättynyt siitä, että hän pystyi ottamaan ykkösveskarin paikan itselleen. Kyse oli koko ajan siitä, että hänen piti vain saada valmennukselta kunnon mahdollisuus näyttää osaamistaan. Hänellä oli jo valmiiksi sellainen itseluottamustaso, jota näkee vakituisilla ykkösmaalivahdeilla, Jokiharju avasi maanantaina Tshekin Prahassa, jossa Sabres avaa kautensa perjantaina New Jersey Devilsiä vastaan pelattavalla NHL Global Series -ottelulla (V Sport 1/Viaplay).

Jokiharju ja Luukkonen ovat syntyneet vuonna 1999, ja he kuuluivat alusta lähtien ikäluokan maajoukkuerinkiin. He voittivat yhdessä sekä alle 20-vuotiaiden että alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruudet.

– Olemme tunteneet jo 10 vuoden ajan, joten tiedän, millainen hän on. Hän ei koskaan mene asioiden edelle, vaan pysyy nöyränä. Se kuvastaa häntä parhaiten, Jokiharju kuvaili Luukkosta.

Sabres varasi Luukkosen vuoden 2017 NHL Draftin toisella kierroksella. Jokiharju oli samana vuonna Chicago Blackhawksin ykköskierroksen varaus, mutta hänet kaupattiin Sabresiin vuonna 2020. Jokiharju tiesi jo tuolloin, että Luukkosesta tulee vielä hänen joukkuekaverinsa sekä buffalolaisten ykköstorjuja, vaikka veskarilla ei ollut vyöllään kuin yksi ammattilaisottelu Pohjois-Amerikan jäillä.

BUF luukonen draft

– Tiesin, että hän on vielä jonain päivänä tämän seuran ykkösvahti. Hän on niin kova tekemään töitä. Hän tekee joka päivä parhaansa. Luukkonen pelasi ensimmäisenä kautenaan ECHL:ssä (farmin farmissa), mutta taisteli tiensä sieltä parrasvaloihin. Se kertoo hänen työmentaliteetistaan.

Luukkonen lähtee ensi kauteen täysin uudenlaisesta tilanteesta, sillä nyt hän on ensimmäistä kertaa NHL:ssä ykkösmaalivahdin ja tähtipelaajan asemassa. Suomalaiseen luotetaan, ja hänen täytyy olla illasta toiseen joukkueensa kantavia voimia.

Jokiharju tietää myös sen, ettei tällainen tilanne hetkauta hänen maanmiestään.

– Hän ei mene asioiden edelle tai mukavoidu liikaa. Hän jatkaa työntekoa normaaliin tapaan. Eikä hänen tarvitse miettiä rooliaan sen enempää, sillä uskon hänen tulleen pysyvästi NHL:ään.

Luukkonen ei ole "normaali" maalivahti

Sabresin uusi päävalmentaja Lindy Ruff on vasta hiljattain päässyt tutustumaan Luukkoseen, mutta hän on jo nyt vakuuttunut ykkösmaalivahtinsa otteista. Konkariluotsi ei malta odottaa näkevänsä tämän tositoimissa.

– Hän on loistava persoona. On hienoa nähdä hänet totisessa pelitilanteessa. Hänellä on loistava asenne ja työmoraali, Ruff kiteytti.

Jokiharju kiittelee Luukkosta myös hänen pukukoppitaidoistaan. Hän ei ole hyvä joukkuekaveri ainoastaan jäällä vaan myös jään ulkopuolella.

– Hän on luonteeltaan ystävällinen ja kiltti, eikä toivo kenellekään pahaa. Hän on yksi parhaista kavereistani, Jokiharju jatkoi.

Luukkonen toimikin Jokiharjun bestmanina viime kesänä. Ainoa miinus tuli siitä, että Luukkosella oli vaikeuksia nostaa sulhasta harteilleen.

BUF luukonen global series

– En usko, että hän on tehnyt kovin paljon kyykkyjä 90 kilon painolla, Jokiharju naureskeli.

Maalivahteja pidetään yleisesti hieman omintakeisina yksilöinä, mutta Jokiharjulla on luistanut juttu Luukkosen kanssa alusta lähtien. Puolustaja sanookin, ettei Luukkonen ole tyypillinen veskari.

– Hän ei ole “normaali” maalivahti. Hän on oma itsensä eikä valita turhasta, Jokiharju totesi loppuun.

Luukkosen nykyvireestä saadaan ensimmäinen näyte tulevan perjantaina Prahassa. Hänen aisaparinaan toimii kokenut James Reimer, jonka tehtävänä on antaa suomalaiselle lepoaikaa runkosarjan aikana ja mentoroida häntä parhaansa mukaan.

Pitkän tähtäimen tavoitteena on, että Luukkosesta tulee Sabresille Ryan Millerin kaltainen monivuotinen luottovahti, joka auttaa seuran kohti menestystä. Ainakaan Jokiharjun puheiden mukaan sen toteutuminen ei ole kaukaa haettu ajatus.

Aiheeseen liittyvä sisältö