TPS-kasvatin viime kausi oli vaikea. Tulosta ei tullut, ja jalkavamma piti hänet sivussa kokoonpanosta pitkään. Viime kaudella Kakko keräsi pelaamissaan 61 runkosarjaottelussa 13+6=19 tehopistettä. Pudotuspeleissä hän teki 15 otteluun yhden maalin ja kirjautti yhden syöttöpisteen.
Kauden aikana ja sen jälkeenkin oli spekulaatioita, olisivatko Kakon pelit pelattu Manhattanilla ja maiseman vaihto paikallaan. Näin ei kuitenkaan lopulta käynyt, sillä Kakko sorvasi Rangersin kanssa yksivuotisen 2,4 miljoonan dollarin jatkosopimuksen 13. kesäkuuta.
Vuoden 2019 kakkosvaraus ei ollut vielä kolmannenkaan NHL-sopimuksensa kohdalla tilanteessa, jossa hän voisi neuvotella isoista rahoista ja pitkästä kiinnityksestä. Kakko kuitenkin sanoi, että halusi jatkaa pelejään Rangersissa.
– Yritän unohtaa edellisen vuoden. Nyt on uusi sopimus ja yksi vuosi aikaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin, Kakko sanoi torstaina Rangersin kaadettua Boston Bruinsin harjoitusottelussa.
Vaikka huippukausi vielä puuttuukin, Kakko on vasta 23-vuotias, joten pelivuosia on edessä vielä runsaasti. Kakko harjoitteli kesän perinteiseen tapaansa Suomessa eikä lähtenyt suuremmin muuttamaan edellisten vuosien rutiinejaan.
Rangersin GM Chris Drury on vakuuttunut, että kesällä tehty työ tuottaa Kakon kohdalla tulosta alkavalla kaudella.
– Hänellä oli viime kaudella loukkaantuminen, ja myönnettäköön, ettei hänen kautensa ollut kaikkein paras. Olemme kuitenkin iloisia, että saimme hänet takaisin. Hän on todella hyvä, nuori ja lahjakas pelaaja. Nyt hän on myös terve, Drury sanoi Rangersin harjoitusleirin alettua.
– Kaapo on yksi niistä pelaajista, jotka tekivät hyvää työtä kesän ajan. Testitulokset näyttivät hyviltä. Uskon, että hän todistaa meille, että viime kausi oli vain poikkeus hänen urallaan ja hän on valmis pelaamaan hyvän kauden meidän kanssamme, GM jatkoi.
Kakko itse ei ollut valmis linjaamaan, että tuleva kausi olisi huippusesonki. Läpimurtokaudesta on tiedusteltu turkulaiselta joka syksy, kun hän on palannut takaisin New Yorkiin. Kesä Suomessa meni kuitenkin hänen mukaansa hyvin.