NHL Kraft Hockeyville Canada

Sudburyssa, Kanadan Ontariossa, sijaitseva pieni jäähalli olisi sunnuntaina melkeinpä voinut kantaa Sidney Crosbyn nimeä. Pittsburgh Penguinsin kapteeni oli omaa luokkaansa supertähtenä, kun perinteeksi muodostunut Kraft Hockeyville -tapahtuma toi Penguinsin ja Ottawa Senatorsin pelaamaan harjoitusottelun.

Kraft Hockeyville -tapahtuma on kilpailu, jonka voittava kaupunki saa isännöidä harjoitusottelua sekä 250 000 dollaria käyttöönsä jäähallin parantamista varten. Tämän vuoden voittaja oli Elliot Laken Centennial Arena, joka kuitenkin suljettiin viime syksynä, minkä myötä ottelun näyttämö oli noin 5 000 paikan Sudbury Community Arena.

Pelipaikka sijaitsee lähempänä Senatorsin kuin Penguinsin kotimaisemia, mutta molemmissa palvotaan Penguinsin ykkössentteriä. Crosby houkutteli paikalle jo ottelua edeltävänä päivänä hänen nimeään huutaneita pikkulapsia, ja otteet kaukalossa sunnuntaina olivat vielä kirsikka kakun päällä.

OTT-PIT: Malkin osuu kahdesti 2. erässä ja täydentää hattutemppunsa tyhjiin 3. erässä

– Tuki merkitsee paljon. Nätisti sanottuna olen pelannut pitkään. Se, että saan edelleen pelata ja kokea tuollaista kannustusta, on iso juttu. Mietin vuosien varrella kokemiani juttuja, eikä tuollaiseen kyllästy koskaan. Nyt pelataan vielä harjoitusotteluita, ja siitä saa väkisin ylimääräistä motivaatiota, kun näkee tällaisen väkimäärän ja ihmisten innostumisen nähdessään NHL-joukkueiden pelaamista läheltä. Meidät on otettu upeasti vastaan, Crosby iloitsi ottelun jälkeen.

Ottawan vahvasta alusta huolimatta Penguins juhli lopulta voittoa maalein 5-2. Crosby otti yleisön haltuun tekemällä joukkueensa ensimmäisen osuman, 1-1 tasoituksen ensimmäisessä erässä. Toisen kerran hän pöllytti verkkoa kolmannessa erässä kasvattaessaan Pittsburghin johdon ratkaisevasti kahteen maaliin.

Ottelu oli Crosbylle harjoituskauden ensimmäinen.

– Pelkät alakatsomot, matala katto. Pidin tästä. Monilla on tällaisista paikoista paljon lämpimiä muistoja. Se muistuttaa minua omista juniorivuosistani Rimouskissa, hyvin samanlaisessa hallissa. Tällaisissa halleissa metelin kyllä tuntee, ja se sytyttää myös pelaamaan, hän tunnelmoi.

Crosby, 37, teki hiljattain uuden kahden vuoden sopimuksen, jonka myötä hänet nähdään NHL-kaukalossa ainakin vuoteen 2027 saakka. Elokuussa 37 vuotta täyttänyt hyökkääjä saavuttanee talven aikana esimerkiksi 1 300 pelatun ottelun, 600 maalin ja 1 600 tehopisteen rajapyykit. Viime kaudella hän teki parhaan maalimääränsä seitsemään vuoteen ja voitti Penguinsin sisäisen pistetilaston ylivoimaiseen tyyliin 94 pisteellään.

Sunnuntaina Crosby laukoi kolme kertaa, ja vain yksi hänen laukauksistaan ei johtanut maaliin. Tässä vaiheessa syksyä tavoitteet ovat toki vielä muualla kuin täysin valmiissa pelaamisessa.

– Viime kerrasta on kulunut hetki, joten tämä oli hyvä saada hoidettua. Tunnelma oli hieno, ja pelissä oli mukavasti fyysisyyttä. Jokainen peli tuntuu tämän jälkeen vain paremmalta.

OTT-PIT: Crosby osuu ylivoimalla Rustin syötöstä

Penguinsia ilahdutti kuitenkin esimerkiksi erikoistilannepelaaminen. Rangaistuksia tuli sitä tiheämmin, mitä pidemmälle ottelu eteni. Senators ei ylivoimiaan hyödyntänyt, mutta Penguins iski omiensa aikana kahdesti. Crosbyn 4-2 maali syntyi Senatorsin väkivaltaisuusrangaistuksen aikana, ja toisessa erässä Jevgeni Malkin oli hyödyntänyt jo yhden pikkukakkosen.

Malkin nakutti sunnuntain ottelussa komeasti hattutempun. Kolmas pitkäaikainen pingviini, puolustaja Kris Letang, syötti kolme osumaa.

– Todella rohkaisevaa. Näimme niitä juttuja, joiden kanssa on tehty töitä harjoituksissa. Treenit kantoivat hedelmää ja toivat tulosta. Sen päälle on hyvä lähteä rakentamaan, ja siitä saadaan varmasti itseluottamusta sekä uskoa. Meillä on todella hyviä pelaajia, ja minusta ylivoima toimi varsin hyvin, Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan sanoi.

Crosby puolestaan palasi pelillisten asioiden parista itse tapahtumaan, joka poikkeaa selvästi NHL-joukkueiden tavanomaisesta matkustelusta ja jättiareenoista. Hänellä on itsellään henkilökohtaista kokemusta samanlaisesta harjoitusottelusta, joka ei ole unohtunut.

– New Jersey pelasi ehkä Bostonia vastaan Halifaxissa, kun olin pieni. Pääsin silloin paikalle siihen otteluun. Siihen asti NHL oli tuntunut kuin vieraalta planeetalta, Crosby kertasi.

– En ollut koskaan nähnyt NHL-joukkueiden pelejä paikan päältä, enkä tiennyt, näkisinkö sellaista ikinä. Tiedän siis, mitä tämä merkitsee. Muistan, mitä se merkitsi minulle. Sen aisti jo tänne tullessa, ja sitä hetkeä muistelen, kun olen itse tässä asemassa.

Aiheeseen liittyvä sisältö