Kaapo Kakolta, 23, on odotettu jo pitkään suuria tekoja NHL:ssä. New York Rangers varasi taitavan suomalaisen kesän 2019 NHL Draftin toisella vuorolla, ja hän sorvasi saman tien sopimuksen manhattanilaisten kanssa. NHL-ura alkoi vain 18-vuotiaana, ja nyt takana on jo viisi täyttä kautta taalajäillä Rangersin paidassa.

Kakon piti olla jo tässä vaiheessa NHL-tähti, Rangersin avainpalasia. Toistaiseksi TPS:n kasvatti on kuitenkin kaukana siitä, sillä hän on tahkonnut vuodesta toiseen alemmissa kentissä maltillisella peliajalla. Toistaiseksi NHL-uran korkein yhden kauden pistemäärä on ollut 18+22=40.

Kakko sanoi juuri hiljattain NHL.comin haastattelussa, että kolmoskentässä tahkoaminen ei enää riitä hänelle, vaan nyt hänellä on aikomuksenaan osoittaa rahkeiden riittävän aiempaa suurempaan rooliin. Kauden ensimmäisten pelien perusteella Kakko ei puhunut vain lämpimikseen, sillä hän on ollut oivassa vireessä lokakuun koitoksissa.

Tiistain kierroksella nähtiin kauden parasta Kakkoa, kun hän vietti NHL-uransa ensimmäistä kolmen tehopisteen iltaa Rangersin kaataessa Montreal Canadiensin 7-2.

Avauserässä Kakko alusti Filip Chytilin tekemän ylivoimamaalin ja toisessa erässä Braden Schneiderin osuman, joka syntyi tasaviisikoin. Päätöserässä hän viimeisteli illan viimeisen maalin, joka oli samalla suomalaishyökkääjän kauden ensimmäinen. Kakko on nyt tehnyt kauden kuudessa ottelussa yhteensä viisi (1+4) tehopistettä.

Kakon, Chytilin ja Will Cuyllen muodostama Rangersin kolmoskenttä taituroi tiistaina yhteensä neljä täysosumaa ja keräsi kahdeksan tehopistettä.

– Kentällämme on ollut paljon paikkoja aiemmissa otteluissa, mutta emme ole saaneet kiekkoa sisään. Tänään oli kuitenkin meidän vuoromme onnistua. Oli hienoa, että jokainen kentällinen pystyi takomaan tulosta. Se oli ratkaiseva asia tänään, Chytil summasi.

Pelaajamateriaalin syvyys on yksi tärkeimmistä syistä siihen, miksi Rangers on ollut alkukauden suurimpia onnistujia. Montrealin kaataminen nosti joukkueen neljän ottelun voittoputkeen ja kasvatti pisteputken kuuteen otteluun. Rangers on kokenut koko kaudella vain yhden pistemenetyksen, ja se onkin 11 sarjapisteellään Itäisen konferenssin kärjessä.

Rangers ei ole koskaan aiemmin pitkässä historiassaan aloittanut kautta kuuden ottelun pisteputkella. Eikä se ole koskaan aiemmin tehnyt vähintään neljää maalia kauden jokaisessa kuudessa ensimmäisessä ottelussaan. Newyorkilaiset ovat iskeneet tällä kaudella jo 31 osumaa, joka on paitsi seuran kaikkien aikojen ennätys myös koko liigan kovin lukema sitten syksyn 1993.

– Saimme jokaisesta kentästämme paljon irti heti alusta alkaen. Tämä saattoi olla kauden paras joukkuesuoritus meiltä. Jokainen ketju pelasi tasaisen vahvasti, päävalmentaja Peter Laviolette kiteytti.

MTL-NYR: Kakko tekee maalin ja syöttää kaksi Rangersin vierasvoitossa

Vieraat kaasuttelivat karkumatkalle heti alussa

Kotijoukkue Montrealilla ei ollut mitään palaa Rangersin kanssa tiistaina, sillä vieraat näyttivät kaapin paikan heti ottelun alussa. Mika Zibanejad iski ensimmäisen osuman vain 54 sekunnin kohdalla, ja Rangers johti 4-0 jo reilun kymmenen minuutin pelaamisen jälkeen. Jonny Brodzinski, Reilly Smith ja Chytil osuivat ruotsalaistähti Zibanejadin jälkeen.

Kakko merkittiin toiseksi syöttäjäksi Chytilin ylivoimamaaliin, joka syntyi vastaiskusta kiekonriiston jälkeen. Kakko antoi hyökkäysalueella poikittaissyötön Smithille, joka jatkoi pelivälineen maalille ajaneelle Chytilille.

Montreal tuli kahden maalin päähän Nick Suzukin osumilla, mutta puolustaja Schneider latoi 5-2 maalin vielä ennen ottelun puoltaväliä. Kakko pelasi kiekon keskialueella Chytilille, joka eteni hyökkäysalueelle ja löysi toisesta aallosta Schneiderin. Puolustaja otti laatan haltuun ja ohitti kudillaan maskin taakse jääneen Montreal-maalivahti Cayden Primeaun.

Päätöserässä Chytil iski 6-2 osuman ajassa 55.41. Vain 38 sekuntia myöhemmin oli Kakon vuoro venyttää verkkoa. Hän eteni oikeaa laitaa ja lähetti kaukaa rannelaukauksen, joka lirahti sisään Primeaun kilpipuolelta.

– Kun teemme avausmaalin, saamme siitä paljon itseluottamusta ja alamme vyöryä kohti vastustajan maalia. Tänään iskimme vielä paikoista sisään. Joukkueemme on täynnä taitavia pelaajia, jotka ovat valmiita raatamaan niska limassa jäällä, joten olemme pelottavan kova ryhmä, kun löydämme oikean fiiliksen peliimme, kiteytti Schneider.

Canadiens kärsi kauden viidennen tappionsa ja jäi neljättä kertaa pisteittä. Tilillä on seitsemän ottelun jälkeen viisi sarjapinnaa, joilla Montreal on Atlantic-divisioonan jumbosijalla.

Montrealin kokoonpanossa nähtiin tiistaina Joel Armia ja Oliver Kapanen. Molemmat jäivät pisteittä ja saivat plus-miinustilastoonsa yhden miinuksen.

Aiheeseen liittyvä sisältö