carter-george2

NHL Draft 2024 järjestetään Las Vegasissa 28.–29. kesäkuuta. Ensimmäinen kierros vedetään läpi perjantaina ja kierrokset 2–7 lauantaina.

Tästä ikäluokasta ei löydy aivan huippuluokan maalivahtilupauksia. Yhdenkään veräjänvartijan ei uskota menevän ensimmäisellä kierroksella. Kun veskareita aletaan sitten jossain vaiheessa varata lauantaina, niin suomalaisnimiä kuullaan todennäköisesti ensimmäisten joukossa.

Eemil Vinni ja Kim Saarinen lukeutuvat tämän draftin kärkimaalivahteihin. Veskareiden järjestystä on kuitenkin aina vaikea ennakoida, sillä mielipiteet vaihtelevat suuresti ja NHL-seurojen omat listat saattavat olla merkittävästi erilaiset. Muita NHL:n kykyjenetsintäorganisaatio Central Scoutingin rankkaamia sinivalkoisia maalivahteja ovat Petteri Rimpinen, Noa Vali ja Veeti Louhivaara.

Seuraavassa on listattu tulevan NHL Draftin kymmenen parasta maalivahtia.

1. Mihail Jegorov

Jegorov siirtyi täksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan USHL-junioriliigaan. Isokokoisen (195 cm) venäläisen odotetaan jatkavan samassa Omaha Lancersin joukkueessa ensi kaudella ja siirtyvän sitten Yhdysvaltojen yliopistosarjaan. NHL:ssä pelaaminen on hänellä vielä vuosien päässä, kuten varausikäluokan maalivahdeilla yleensäkin.

– Näen Jegorovissa valtavaa potentiaalia. Hän oli minulle helppo valinta laittaa ykköseksi viimeisessä rankingissa (Pohjois-Amerikassa pelaavien maalivahtien listalla). Jos varaa hänet ja kehittää häntä 4–6 vuotta, niin tästä pojasta tulee jotain, Central Scoutingin "maalivahtiguru" ja entinen NHL-veskari Al Jensen sanoi.

2. Eemil Vinni

Vinni rankattiin tuolla samaisella kauden päätöslistalla ykköseksi Euroopassa pelaavista maalivahdeista. HIFK:n veskari vietti kauden Mestiksen JoKP:ssa lainalla.

– Eemil pelasi aika tasaisesti miesten kakkostasolla ja maajoukkueissa koko kauden ajan. Hänessä on paljon potentiaalia, Central Scoutingin Euroopan-osaston johtaja Jukka-Pekka Vuorinen arvioi.

Vinni pelaa näillä näkymin ensi kaudella HIFK:n Liiga-joukkueessa. Sitä ennen yksi tavoite todennäköisesti täyttyy lauantaina.

– Tavoite on NHL ja se, että joku päivä saa nostella siellä Stanley Cupia. Sinne on vielä tosi pitkä matka, mutta varaus on ensimmäinen askel tavoitetta kohti, Vinni kertoi NHL.com/fi:n haastattelussa.

3. Ilja Nabokov

Nabokov pelasi upean kauden KHL:n mestarijoukkue Magnitogorskissa. Venäläinen valittiin sekä pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi että liigan parhaaksi tulokkaaksi. Nabokov olisi ollut varattavissa jo kahdessa edellisessä draftissa, mutta tuolloin NHL-seuroilla ei ollut kiinnostusta. Nyt todennäköisesti on.

– Nabokov on tällä hetkellä parempi maalivahti (kuin Vinni), mutta hän on melkein kolme vuotta vanhempi eikä kovin iso kooltaan (185 cm) NHL-seurojen silmissä, Vuorinen sanoi.

4. Carter George

George torjui Kanadalle kultaa U18 MM-kisoissa ja valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Hän auttoi kanadalaiset ykköseksi myös viime elokuun Hlinka Gretzky Cupissa.

– Georgessa on paljon tykättävää, vaikka hän ei ole iso eikä pitkä (185 cm). Hän pelaa kokoaan isommin ja niin tasaisesti. Minä todella tykkään tämän pojan pelistä, Jensen sanoi.

carter-george1

5. Kim Saarinen

Saarinen vietti suurimman osan kaudesta HPK:n juniorijoukkueissa, mutta kävi myös pelaamassa kaksi ensimmäistä Liiga-otteluaan. Hänet valittiin U20 SM-sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Saarinen edusti Suomea Hlinka Gretzky Cupissa ja U18 MM-kisoissa.

– Saarisen peli meni parempaan suuntaan koko kauden ajan. Loppua kohti hän todella sai pelinsä kasaan. Hän on fyysisesti vielä raakile. Hänellä on kokoa (193 cm), hän lukee peliä hyvin ja hänellä on nopeutta, vaikka voimaa puuttuu vielä, eräs NHL-seuran kykyjenetsijä kertoi The Hockey Newsin draft-ennakkolehdessä.

6. Pavel Moisevitsh

Moisevitsh esiintyi tällä kaudella kolmessa eri liigassa ja kirjoitti joka paikassa komeat torjuntaprosentit. Valkovenäläinen pelasi KHL:ää Pietarin SKA:ssa (94,2 %), edusti saman seuran joukkuetta kakkostason VHL:ssä (92,7 %) ja loisti lopuksi mestaruuden arvoisesti MHL-junioriliigan pudotuspeleissä (94,6 %). Kookas (195 cm) Moisevitsh on jo 19-vuotias eli hän kuuluu "yli-ikäisten" kastiin.

7. Nicholas Kempf

Kempf on ikäluokan paras yhdysvaltalaismaalivahti. Hän on pelannut viimeiset kaksi kautta Yhdysvaltojen nuorten maajoukkueen kehitysohjelmassa. Kempf merkkautti U18 MM-kisoissa turnauksen parhaat veskaritilastot. Hän päästi keskimäärin 1,89 maalia ottelua kohden, kirjautti torjuntaprosentikseen 91,9 ja piti maalinsa puhtaana kahdesti. Kempf suuntaa ensi kaudeksi yliopistosarjan Notre Dameen.

8. Evan Gardner

Gardner pelasi mahtavan tulokaskauden WHL-junioriliigan Saskatoon Bladesissa. Kanadalaisella oli runkosarjassa kaikista WHL-veskareista paras päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo (1,91) ja torjuntaprosentti (92,7). Hän auttoi kaupan päälle Saskatoonin pudotuspeleissä kolmannen kierroksen seiskapeliin, jossa Blades taipui jatkoajalla tulevalle WHL-mestarille Moose Jaw Warriorsille.

9. Marcus Gidlöf

Gidlöf on lähes parimetrinen (199 cm) veskari. Ruotsalainen on rankattu Central Scoutingin listalla Euroopassa pelaavista maalivahdeista vasta kymmenenneksi, mutta jotkut uskovat hänen potentiaaliinsa. Gidlöf loisti tällä kaudella Ruotsin ykkösjunioriliigassa (J20 Nationell) ja pääsi myös tekemään debyyttinsä miesten SHL-liigassa.

10. Lukas Matecha

Matecha lukeutuu "yli-ikäisten" maalivahtien joukkoon. Tshekki siirtyi kotimaastaan täksi kaudeksi WHL:n Tri-City Americansiin. Hän ei selvästikään kokenut kulttuurishokkia.

– Matecha pelasi vahvan kauden Tri-Cityssä. Varsinkin kun ottaa huomioon, että hän siirtyi Pohjois-Amerikkaan, mikä on vaikea muutos. Hän näyttää sopeutuneen pikaisesti. Hän on iso (190 cm) maalivahti, joka liikkuu hyvin, taistelee kovaa ja on nopea, Jensen sanoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö