Buffalon penkin taakse 11 vuoden tauon jälkeen palannut Lindy Ruff sai toiselle pestilleen mieleenpainuvan lähdön, kun joukkue avaa kautensa kahdella runkosarjaottelulla Tshekin Prahassa. Nyt keskittyminen on kuitenkin perjantain harjoitusottelussa. Myös pitkän linjan kiekkomies on ollut vakuuttunut näkemästään Münchenissä.
– Tämä on uskomattoman hieno halli, ja olemme viihtyneet täällä mainiosti. Olemme ylpeitä siitä, että saamme olla osa tätä historiallista tapahtumaa. On hienoa päästä pelaamaan juuri paikallista joukkuetta vastaan, Ruff kommentoi.
Sabresin pelaajat ottivat keskiviikkona tuntumaa SAP Gardeniin, jossa riittää varmasti mökää perjantaina. Buffalon hyökkäyspelin tärkeimpiin hahmoihin kuuluvat Tage Thompson ja Dylan Cozens odottavat jo innolla kauden ensimmäistä vääntöä. Koko NHL-uransa Buffaloa edustanut Cozens, 23, teki kaksi vuotta sitten runkosarjassa tehot 31+37=68, mutta viime kaudella nuoren miehen kehityskäyrä kääntyi loivaan laskuun. Uutta nousua uralleen hakeva kanadalaishyökkääjä on nauttinut täysillä Euroopan-matkasta.
– Olemme ehtineet kokea jo paljon hyvin lyhyessä ajassa. Münchenin kaupunki vaikuttaa upealta, ja uusi halli on todella hieno. En ole nähnyt varsinaista kaukaloa vielä, mutta se on varmasti upea, Cozens kertoi.
Olympiapuistossa sijaitseva uusi SAP Garden on jatkossa EHC Münchenin lisäksi myös koripallojoukkue Bayern Münchenin kotihalli. Paikallinen kiekkojoukkue pelasi viime kauteen asti kotiottelunsa vuonna 1965 rakennetussa Olympia Eishallenissa, jonne mahtui vain vajaat 6 300 katsojaa.
Uudenkarhean hallin vaikuttavat sisätilat eivät rajoitu vain kaukaloon, sillä sen uumenista löytyy myös muun muassa ammattilaisjoukkueiden mittapuut täyttävä kuntosali. Kaksi vuotta sitten 50 maalin rajapyykkiä hätyytellyt Thompson, 26, oli sitä mieltä, että SAP Gardenin tilat vetivät vertoja NHL:stä tutuille halleille.
– Uusi halli on maailmanluokan tapahtumapaikka. Pääsimme testaamaan muun muassa Münchenin kuntosalia, joka oli erittäin vakuuttava. Matka on ollut jo tähän mennessä hieno, ja edessä on vielä paras osa, Thompson totesi.
Saksan DEL-liigassa pelaava EHC München voi olla Sabresille hankala vastustaja, sillä kyseessä on NHL-pelaajille varsin tuntematon organisaatio. Thompson on varma siitä, että äänekkäät kannattajat piiskaavat perjantaina kotijoukkueen huimaan pelivireeseen.
– Emme tiedä kovin paljoa huomisesta vastustajasta, mutta uskon heidän olevan erittäin nälkäinen ryhmä. Tämä on iso ottelu koko kaupungille, joten ilmassa on jännityksen ja innostuksen tuntua, Thompson pohti.
Sabresin tavoitteena on palata tällä kaudella NHL:n pudotuspeleihin peräti 13 vuoden tauon jälkeen. Perjantain ottelusta ei vielä jaeta sarjapisteitä, mutta se antaa jo vinkkejä joukkueen syksyn suunnasta. Iso onnistuminen antaisi lisäenergiaa koko organisaatiolle ennen ensi viikon tärkeitä otteluita.
Thompsonin mukaan Sabresin pelisuunnitelma perjantaille on erittäin simppeli.
– Meidän tavoitteenamme on pitää peli tarpeeksi yksinkertaisena ja suoraviivaisena, hän päätti.