GettyImages-2147757988

NHL-kauden 2024-25 harjoitusleirejä odotellessa otamme liigan kaikki 32 joukkuetta vuorollaan lähempään tarkasteluun elokuun alusta lähtien. Tällä kertaa pureudutaan St. Louis Bluesin pelaajistoon, vahvuuksiin, kehityskohteisiin ja tulevan sesongin näkymiin.

NHL:n kärkikahinoissa vielä taannoin viihtyneen St. Louis Bluesin alakulo on kestänyt jo parisen vuotta. Kaudella 2022-23 joukkue vajosi liigan hännille, ja viime kausikin tuotti pettymyksen, kun pelit päättyivät runkosarjaan.

Bluesin viime kausi oli kuitenkin askel eteenpäin surkean edelliskauden jälkeen, sillä pistekeskiarvo nousi 0,99:stä 1,12:een. Playoff-paikka jäi lopulta kuuden pisteen päähän. St. Louis oli Läntisessä konferenssissa yhdeksäs 92 pisteellään ja jäi viimeisenä joukkueena ulos tosipeleistä.

Bluesin heikko syyskausi päättyi lopulta siihen, että seuran vuonna 2019 mestaruuteen vienyt Craig Berube sai potkut joulukuun puolivälissä. Hänet korvasi väliaikaisella pestillä Drew Bannister, joka muistetaan pelaajauraltaan Suomesta Kärppien ja Bluesin paidoista. Bannister onnistui piristämään nuottipaitojen peliä, minkä myötä hänelle sorvattiin vakituinen sopimus. Nyt alkamassa on Bannisterin ensimmäinen kokonainen NHL-kausi päävalmentajana.

Merkittävimmät muutokset

Bluesin GM Doug Armstrong otti kovat keinot käyttöön kesän siirtomarkkinolla ja teki useita mielenkiintoisia peliliikkeitä, jotka ovat vahvistaneet ryhmää ainakin paperilla.

Kesän kohauttavimpiin asioihin lukeutuivat “offer sheet” -tarjoukset Edmonton Oilersin Philipp Brobergille ja Dylan Hollowaylle. Oilersin lupaavat nuorukaiset olivat rajoitettuja vapaita agentteja, mutta Armstrong päätti tarjota heille sopimukset. Oilersilla oli mahdollisuus vastata tarjouksiin, mutta se ei kyennyt siihen palkkakattosyistä. Kumpikin tuo tärkeää osaamista Bluesin organisaatioon ja tuoretta kokemusta Stanley Cup -finaaleista.

Broberg tekee Oilersille jo kolmannen

Armstrong hankki Hollowayn ohella hyökkäykseen myös vahvoja kahden suunnan taitajia Radek Faksan ja Mathieu Josephin muodossa sekä juonikkuutta Alexandre Texierin muodossa. Kukin heistä pystyy takomaan tulosta, mutta he tuovat ennen kaikkea tärkeää osaamista alempiin kenttiin.

Jatkosopimusrintamalla tärkeintä oli Pavel Butshnevitshin kiinnittäminen. Myös Kasperi Kapasen jatkopahvi saattaa osoittautua onnistuneeksi vedoksi, sillä suomalaisen potentiaali ei ole kadonnut mihinkään.

Pakistoon tuli Brobergin ohella kokenut Ryan Suter, jonka rooli jäänee pieneksi, mutta hän on kolmospariin erinomainen lisä. Lisäksi Suterin merkitys saattaa olla suuri kaukalon ulkopuolella, kun Blues yrittää kasvaa pelillisten otteiden osalla myös henkisellä puolella.

Nuottipaidat eivät ole kokeneet kesällä suuria menetyksiä. Nimekkäin lähtijä on Kevin Hayes, joka teki sopimuksen Pittsburgh Penguinsiin.

Avainpelaajat

Kärkikentät ja maalivahtiosasto eivät ole kokeneet muutoksia. Tärkein yksittäinen tekijä on maalivahti Jordan Binnington, joka pelasi viime kaudella vahvalla tasolla. Hän ei ole aina pystynyt pitämään tasoaan, mutta kokemuksen myötä varmuus on kasvanut.

Puolustuksessa kärkitekijöinä ovat Justin Faulk, Nick Leddy ja Colton Parayko, joista kahden ensimmäisen täytyy olla kiekollisen pelin maestroja. Kummallakin on potentiaalia yltää yli 40 tehopisteen kauteen. Myös Parayko on tärkeä kiekollisessa pelissä, mutta hänen täytyy olla suuri johtaja omassa päässä. Torey Krug kuuluisi tämän kolmikon rinnalle, mutta hän saattaa olla jopa koko kauden sivussa loukkaantumisen takia.

Hyökkäyksen ehdoton kärkikolmikko on Robert Thomas, Jordan Kyrou ja Butshnevitsh, joilla kaikilla on kyvyt ylittää 80 tehopisteen raja. Muun muassa Brayden Schenn ja Brandon Saad tuovat heille tärkeää tulitukea.

STL-ANA: Thomas tekee illan toisen yv-osumansa

Suomalaiset

Näillä näkymin Kapanen on Bluesin vakituisen NHL-miehistön ainoa suomalaispelaaja. Kapasen ensi kauden tavoite on selkeä: nousta takaisin omalle tutulle tasolleen. Kapanen aloittanee kauden alemmissa kentissä, jossa hänen täytyy auttaa joukkuettaan väkevällä kahden suunnan pelillään ja mahdollisesti myös alivoiman luottohyökkääjänä. Kaikki tietävät myös suomalaisen kiekolliset kyvyt, joten tavoitteessa on myös paluu 30-40 tehopisteen pelaajaksi.

Bluesilla on sopimus myös hyökkääjä Aleksanteri Kaskimäen kanssa, mutta hän pelaa alkavan kauden lainalla HIFK:ssa.

Vahvuudet

Blues on oletettavasti vahva puolustuspään joukkue, kuten viime kaudellakin.  Omissa soi runkosarjassa 248 kertaa, mikä oli sarjan 13. paras lukema. Taakse jäivät muiden muassa Colorado Avalanche, Toronto Maple Leafs ja Tampa Bay Lightning. Puolustuksessa on mukavasti leveyttä ja oman pään erikoisosaamista sekä tietenkin huipputason maalivahti.

St. Louisin puolustuspelin saloihin kuuluu myös vahva keskikaista, joka on nyt entistä vahvempi Faksan myötä. Dallas Starsista saapunut sentteri on oiva lisäys neloskenttään vahvana kahden suunnan pelaajana, minkä lisäksi hän tuo vaihtoehtoja alivoimapeliin.

Kehityskohteet

On selvää, että Bluesin pitää parantaa monella saralla. Etenkin hyökkäyspäässä sen täytyy olla vaarallisempi kuin parin viime vuoden aikana. Viime kaudella maalintekotahti jopa laski edelliskaudesta, kun runkosarjassa syntyi 234 osumaa, joilla ylsi maalitilastossa vasta 24. sijalle. Kärkinimistä Thomas kantoi kortensa kekoon takoessaan 82 ottelussa upeat 86 tehopistettä (26+60). Myös Kyrou ja Butshnevitsh ylsivät 60 tehopisteen rajaan, mutta heilläkin on potentiaalia parempaan.

COL-STL: Butshnevitsh iskee kolmesti voitto-ottelussa

Kenties suurin ongelma oli se, että avainhyökkääjät eivät saaneet tarpeeksi tulitukea. Schenn ja Saad rikkoivat 40 tehopisteen rajan, mutta hekään eivät yltäneet parhaimpaansa. Tehottomuus selittyy osin myös ylivoiman epäonnistumisella: onnistumisprosentti oli vain 18, joka oli sarjan yhdeksänneksi heikoin lukema. On varmaa, että myös ylivoimapeliin on löydettävä uusia keinoja.

Parhaat lupaukset

Missourissa on panostettu viime vuosina NHL Drafteihin ja onnistuttu hankkimaan useita huippulupaavia yksilöitä. Ensi kaudella yksi mielenkiintoisimmista seurattavista on Zachary Bolduc, 21, joka pelasi viime kaudella 25 NHL-ottelua. Vuonna 2021 ensimmäisellä kierroksella varattu hyökkääjä taistelee nyt tosissaan paikasta NHL:ään. Saman ikäinen ja samana vuonna ykköskierroksella varattu Zach Dean kuuluu mahdollisten yllättäjien joukkoon. Myös hän saanee reilun mahdollisuuden taistella paikasta NHL-miehistöön, vaikka kausi alkaneekin AHL:ssä.

Blues on varannut kolmessa viime Draftissa viisi pelaajaa ykköskierroksella, ja heihin kaikkiin kohdistuu suuria odotuksia. Hyökkääjistä suurin lupaus lienee Jimmy Snuggerud, joka on takonut kahtena viime kautena kovaa tulosta Minnesotan yliopistossa. Hän päätti jatkaa yliopistojäillä vielä ensi vuoden, mutta NHL-tulikaste voi olla edessä jo ensi keväänä. Puolustajista mielenkiintoisin tapaus lienee tshekkilupaus Adam Jiricek, jonka Blues varasi tänä kesänä 16. vuorolla. Jiricek, 18, on iästään huolimatta pelannut Tshekin pääsarjaa jo kahdella kaudella.

Mahdollisuudet pudotuspeleihin

Bluesin kaltaisen organisaation tavoitteena on aina päästä pudotuspeleihin. Vaikka seura on uusiutunut, kyseessä ei ole varsinainen uudelleenrakennusprojekti, jossa lähdetään rakentamaan nollista. Bluesilla on riittävän vahva miehistö, ja paikan keskikastissa pitäisi olla selviö. Joukkueen täytyy silti pystyä parantamaan viime kaudesta, jotta tie vie pudotuspeleihin.

Aiheeseen liittyvä sisältö