USA_wins_2023_WJC

Nuorten Leijonien MM-turnaus sai perjantaina karmaisevan päätöksen. Suomi johti pronssipelissä Tshekkiä lukemin 5-2, mutta slaavit onnistuivat nousemaan tasoihin ja lopulta ottelun viimeisillä minuuteilla ohi. Loppulukemat kirjattiin Tshekin hyväksi 8-5.

Toisen erän puolivälissä tilanne näytti Nuorten Leijonien kannalta varsin hyvältä. Filip Stancl toi Tshekin 2-2 tasatilanteeseen ajassa 28.37, mutta Suomi meni alle minuutissa uudelleen kahden maalin johtoon Konsta Heleniuksen ja Lenni Hämeenahon maaleilla.  

Kun Hämeenaho veivasi vielä viisi minuuttia myöhemmin Suomen kolmen maalin johtoon, oli MM-pronssi jo puoliksi Suomen käsissä. 

Tshekki nousi kuitenkin vielä toisen erän aikana kahden maalin päähän alivoimalla, ja toinen kavennus syntyi heti kolmannen erän alussa ylivoimalla. Suomi johti ottelua maalilla vielä kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, mutta viimeiset kaksi minuuttia olivat Suomen kannalta karmaisevat. 

Ondrej Becher toi Tshekin tasoihin ilman maalivahtia, kun peliä oli pelaamatta minuutti ja 56 sekuntia. Vain 15 sekuntia myöhemmin Tshekki nousi Tomas Hamaran maalilla ensimmäistä kertaa johtoon, minkä jälkeen tshekit viimeistelivät vielä kaksi maalia Suomen tyhjään rysään.

- En nyt oikein pysty summaamaan. Johdettiin pitkään ja sitten ei enää johdettu. Sitten hävittiin, Nuorten Leijonien kapteeni Jere Lassila manasi pelin jälkeen Discoveryn haastattelussa.

- Näin ei saisi peli karata kuin se tänään karkasi, Lassila jatkoi päätään pyöritellen.

Suomi oli jälleen todella heikko erikoistilanteissa. Tshekki iski ensimmäiset viisi maalia erikoistilanteista, joista kolme syntyi ylivoimalla, yksi alivoimalla ja yksi ilman maalivahtia. Hamaran voittomaali oli Tshekin ainut tasakentällisin syntynyt osuma.

Tshekki otti viime vuoden MM-hopeansa jatkoksi pronssimitalin. Tshekkiläiset katkaisivat edellisissä nuorten MM-kisoissa 18 vuoden mitalittoman putkensa, mutta nyt maa on onnistunut ottamaan mitalin kaksissa peräkkäisissä kisoissa. Suomi sen sijaan jäi toista kertaa peräkkäin mitalien ulkopuolelle.

- Turnauksessa oli paljon vaikeuksia mutta myös hyviä hetkiä. Ärsyttää isosti, että tämä päättyi näin, Lassila huokasi.

Hattutempun iskenyt Becher (3+2) oli ottelun tehokkain pelaaja. Kaksi tärkeää ylivoimamaalia iski Jiri Kulich (2+2), joka debytoi syksyllä NHL:ssä Buffalo Sabresin riveissä.

Yhdysvallat juhli kuudetta maailmanmestaruuttaan

Nuorten MM-kisoihin suurena ennakkosuosikkina lähtenyt Yhdysvallat kesti paineet ja kaatoi Juniorkronorin finaalissa maalein 6-2. Lukemat kenties hieman mairittelevat Yhdysvaltoja, mutta se osoitti finaaliottelussa, miksi se oli tämän vuoden turnauksen paras joukkue.

Vielä kolmanteen erään lähdettäessä peli oli täysin auki, sillä kahden maalin takamatkalla ollut Ruotsi nousi Jonathan Lekkerimäen ylivoimaosumalla maalin päähän keskimmäisen 20-minuuttisen viimeisillä sekunneilla. Tässä vaiheessa USA johti lukemin 3-2.

Ruotsi ei saanut kuitenkaan kolmanteen erään toivomaansa alkua, kun USA:n puolustaja Zeev Buium tulitti Yhdysvallat uudelleen kahden maalin johtoon päätöserän toisella peliminuutilla. Ruotsin kiriä vesitti erän puolivälissä Noah Östlundin hyökkäyspäässä ottama 2+2-minuuttinen jäähy korkeasta mailasta. USA ei hyödyntänyt ylivoimaansa, mutta kulutti neljä minuuttia kellosta tehokkaasti.

Yhdysvaltojen Ryan Leonardin vajaat neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä tekemä maali oli lopun alkua Juniorkronorille. Leonard taisteli kiekon irti Östlundilta Ruotsin puolustusalueella ja laukoi pelivälineen nopeasti Hugo Hävelidin vartioiman Ruotsin maalin alakulmaan vieden Yhdysvallat 5-2 johtoon.

Läpi ottelun pelillisesti edellä ollut Yhdysvallat varmisteli voiton tyhjään maaliin, eikä Ruotsi saanut lopulta lainkaan kavennusmaaleja aikaiseksi.

Yhdysvallat voitti odotetusti historiansa kuudennen nuorten MM-kullan. Ruotsilta puolestaan lipsahti käsistä jälleen kaikkein kirkkain mitali. Ruotsi on saanut historiansa aikana 12 MM-hopeaa, mutta kultaisia on vain kaksi. Edellisestä kultamitalista on 11 vuotta.

Kuusi maalia turnauksessa tehnyt Lekkerimäki valittiin MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Aiheeseen liittyvä sisältö