Predators Carrier goal

Vapaiden pelaajien markkinat avautuivat maanantaina, ja heti ensimmäisenä päivänä allekirjoituskynän muste oli koetuksella, kun pelaajat sorvasivat jatkosopimuksia tai uusia kontrahteja toisaalle. Vapailla markkinoilla toisen voitto on toisen tappio, ja muutamat joukkueet ovat onnistuneet vahvistumaan erinomaisesti heinäkuun ensimmäisellä viikolla.

Viime kaudella Nashville Predators nousi mainion kevätkautensa ansiosta pudotuspeleihin. Predators teki tempun pääasiassa sveitsiläispuolustaja Roman Josin sekä Filip Forsbergin, Gustav Nyquistin ja Ryan O’Reillyn muodostaman hyökkäyksen kärkikolmikon avulla. Osuutensa oli toki suomalaismaalivahtikaksikolla: Juuse Saros ja Kevin Lankinen ryöstivät muutaman ottelun matkan varrella.

Vielä helmikuun alussa näytti siltä, että Predators on taatun varmasti myyjäjoukkue pelaajasiirtojen takarajalla. Askel kerrallaan Nashville kaivoi kuitenkin itsensä ulos kuopasta ja voitti ennen pelaajasiirtojen takarajaa parhaimmillaan yhdeksän kymmenestä ottelusta. Yhtäkkiä playoffit olivatkin realismia.

Saroksen nimi pyöri siirtospekulaatioissa pelaajasiirtojen takarajalla ja senkin jälkeen pitkin kevättä. Suomalaismaalivahti on ollut joukkueen tuki ja turva, ja Saros allekirjoitti maanantaina siirtokeskustelut päättäneen kahdeksanvuotisen ja lähes 62 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen, joka on voimassa kauden 2032-33 loppuun saakka.

NSH-VAN: Saros koppaa Petterssonin kudin hanskaansa

Saroksen jatkosopimus toimii pohjana sille, että seurassa voitiin miettiä myös joukkueen vahvistamista kohti mestaruustaisteluja. Predatorsin ydinrunko on kiinnitetty vuosiksi eteenpäin, eikä joukkueen suoritus jäänyt niinkään kiinni työmäärästä, vaan pikemminkin muutamaan kärkipelaajaa lukuun ottamatta kauttaaltaan keskinkertaisesta kokoonpanosta.

Pelaajamarkkinoiden avauduttua Predators ei jäänyt aikailemaan, vaan poimi ensitöikseen hyökkäykseensä tuhdin annoksen lisää tulivoimaa ja kokemusta. Predators kiinnitti hyökkäykseen Tampa Bay Lightningissa koko aiemman uransa pelanneen Steven Stamkosin nelivuotisella sopimuksella ja Vegas Golden Knightsin vapaaksi jättämän Jonathan Marchessault’n viisivuotisella sopimuksella.

Molemmat ovat melko tuoreita Stanley Cup -voittajia. Marchessault voitti himoitun kannun viime vuonne Golden Knightsissa, ja Stamkos johdatti puolestaan salamapaidat kapteenina kahteen peräkkäiseen mestaruuteen vuosina 2020 ja 2021. Molemmat rikkoivat viime kaudella 40 tehdyn maalin rajapyykin, ja he tuovat yhdessä 82 tehtyä maalia Predatorsiin.

– Kun alat saada pelaajilta viestejä, että olen todella innoissani, se kertoo paljon, Predatorsin GM Barry Trotz myhäili isot kiinnitykset tehtyään.

– Heidän päätöksensä tulla Nashvilleen on osoitus työstämme koko liigalle. He näkevät, mitä teemme organisaatiossamme. Meillä on paljon annettavaa ja olemme sitoutuneet voittamaan, hän jatkoi.

Predatorsin isot kiinnitykset eivät loppuneet hyökkääjiin, sillä Nashvilleen suuntasi myös Carolina Hurricanesissa runsaat neljä kautta pelannut Brady Skjei, joka oli vapaiden pelaajamarkkinoiden yksi kiinnostavimmista puolustajista.

CAR-NYR: Skjei onnistuu ylivoimalla

Seitsenvuotisen sopimuksen Predatorsiin allekirjoittanut Skjei on yleispuolustaja, joka pystyy tukemaan myös hyökkäyksiä. Viime kaudella hän kirjautti uransa ennätystehopisteet 13+34=47. Hän oli myös playoffeissa joukkueensa tehokkain puolustaja pistein 1+8=9.

Onnistuneita täsmähankintoja

Edmonton Oilersin tärkeimpänä onnistumisena voidaan pitää sitä, että seura pystyi pitämään kiinni käytännössä kaikista alempien ketjujen hyökkääjistään melko huokealla hinnalla. Oilers pystyi kuitenkin raapimaan palkkakaton alle vielä muutaman uudenkin pelaajan, jotka tuovat syvyyttä ja vaihtoehtoja hyökkäyspeliin. 

Mielenkiintoisin jokerikortti on hyökkääjä Jeff Skinner, jonka sopimuksen Buffalo Sabres osti ulos juuri ennen pelaajamarkkinoiden avautumista. Oilers tarjosi Sabresista vapautuneelle Skinnerille vuoden mittaisen sopimuksen. Parhaalla kaudellaan Skinner kirjautti Buffalossa 79 ottelussa tehopisteet 35+47=82. 

Lisäksi Edmontonin vahvuuteen liittyi ruotsalaishyökkääjä Victor Arvidsson, jonka viime kausi Los Angeles Kingsissä meni käytännössä ohi loukkaantumisten vuoksi. Kaksikko pystyy parhaimmillaan nostamaan öljymiesten valmiiksi vahvan hyökkäyskaluston tasoa entisestään.

Pelaajamarkkinoilla oli tänä vuonna tarjolla varsin vähän keskushyökkääjiä, mutta sellaista erityisen kipeästi kaivannut Boston Bruins onnistui kiinnittämään riveihinsä ruotsalaissentterin Elias Lindholmin, joka jäi vapaaksi pelaajaksi Vancouver Canucksista.

BOS-TOR: Lindholm upottaa etukulmasta ja tasoittaa päätöserässä

Calgary Flames kauppasi Lindholmin Canucksiin viime kaudella ennen pelaajasiirtojen takarajaa. Hyvänä kahden suunnan hyökkääjänä tunnettu Lindholm ei puhjennut järin isoon liekkiin uudessa seurassaan vielä runkosarjassa, mutta pelasi hyvät pudotuspelit ja kirjautti 13 ottelussa tehopisteet 5+5=10.

Lindholm oli paras tarjolla ollut keskushyökkääjä, mutta hankinta sisältää myös riskin, sillä muutamat viime kaudet ovat olleet hänelle tavallista vaikeampia. Hän on yltänyt urallaan vain kertaalleen piste per peli -tahtiin, kaudella 2021-22. Tuolloin hän kirjautti 82 ottelussa tehopisteet 42+40=82.

Myös puolustaja Nikita Zadorov kulki Bruinsiin samanlaisen reitin, joskin Flames kauppasi hänet Vancouveriin jo marraskuun lopulla. Hyvän kauden pelannut yleispuolustaja Zadorov tuo Bruinsin erityisesti puolustusosaamista. 

Myös New Jersey Devils pystyi tekemään haluamiaan peliliikkeitä vapaiden pelaajien markkinoilla. Suurin siirto tapahtui jo muutama viikko sitten, jolloin pirupaidat saivat vaihtokaupan kautta haaviinsa maalivahti Jacob Markströmin, joten nyt joukkueella on selkeä ykkösmaalivahti.

Puolustussuuntaan heikon viime kauden pelannut Devils vahvisti takalinjaansa Hurricanesista tulevalla Brett Pescellä, joka oli yksi pelaajamarkkinoiden parhaista puolustajista. Pescen lisäksi Winnipeg Jetsissä kolme edellistä kautta pelannut puolustuspään luuta Brenden Dillon vahvistaa Devilsiä ensi kaudella. Hurricanesissa viime kaudella pelannut hyökkääjä Stefan Noesen voi tuoda mukavasti tulosta taustaketjuista.

Aiheeseen liittyvä sisältö