GettyImages-2147889666

NHL-kauden 2024-25 harjoitusleirejä odotellessa otamme liigan kaikki 32 joukkuetta vuorollaan lähempään tarkasteluun elokuun alusta lähtien. Tällä kertaa pureudutaan Toronto Maple Leafsin pelaajistoon, vahvuuksiin, kehityskohteisiin ja tulevan sesongin näkymiin.

Toronto Maple Leafsin viime kausi noudatti pitkälti lähihistoriasta tuttua kaavaa. Kanadalaisjoukkueen 102 sarjapisteen runkosarja oli jälleen vakuuttava, mutta pudotuspeleissä tie nousi pystyyn heti ensimmäisellä kierroksella. Toronto nappasi selkää seinää vasten kaksi voittoa Boston Bruinsia vastaan, mutta seitsemäs ottelu päättyi jatkoajalla Bruinsin 2-1-voittoon. 
 
Jääkiekkohullussa kaupungissa janotaan menestystä, eikä lyhyt playoff-kevät tyydyttänyt seuran johtoporrasta. Viisi vuotta joukkueen peräsimessä ollut Sheldon Keefe joutui tekemään kesällä tilaa kokeneelle Craig Berubelle, joka johdatti St. Louis Bluesin seurahistorian ensimmäiseen Stanley Cup -mestaruuteen keväällä 2019. 
 
Merkittävimmät muutokset
 
Uuden päävalmentajan lisäksi Maple Leafs vahvisti kesän aikana puolustustaan useammalla tärkeällä hankinnalla. Toronton siniviiva on kaivannut jo vuosien ajan kohennusta, ja nyt helpotusta haetaan Chris Tanevin ja Oliver Ekman-Larssonin muodossa. Kaksikolla on NHL-kokemusta lähes 1 800 ottelun verran, ja he tuovat Maple Leafsin puolustuspelaamiseen kokonaan uuden ulottuvuuden.

ANA-DAL: Tanev laukoo kiekon ranteella ankkojen häkkiin

Maalivahtiosastolla Ilja Samsonov joutui tekemään tilaa Anthony Stolarzille, joka juhli viime kevään päätteeksi mestaruutta Florida Panthersin kanssa.

Merkittävimpien lähtijöiden joukossa olivat puolustajat Joel Edmundson, Ilja Ljubushkin ja hyökkääjä Tyler Bertuzzi. Jokaisella pelaajalla oli omat onnistumisen hetkensä Maple Leafs -paidassa, mutta heidän lähtönsä eivät aiheuta paniikkia kanadalaisjoukkueen sisällä.

Avainpelaajat

Torontolla on uusi kapteeni, ja hänen nimensä on Auston Matthews. Amerikkalaistähti teki viime kaudella runkosarjassa peräti 69 maalia ja rikkoi jo toistamiseen urallaan sadan pisteen rajapyykin. Vaahteralehtipaitojen hyökkäyksessä riittää tulivoimaa myös William Nylanderin ja Mitchell Marnerin muodossa, mutta Matthews on kiistatta joukkueen tärkein pelaaja.

BOS-TOR: Matthews nappaa kiekon ilmasta ja tekee läpiajomaalin

Puolustajien osalta katseet kiinnittyvät koko uransa Torontoa edustaneen Morgan Riellyn lisäksi uusiin hankintoihin Ekman-Larssoniin ja Taneviin. Maple Leafs on kaivannut jo vuosien ajan ryhtiä puolustuspelaamiseensa, ja nyt kokoonpanosta löytyy ainakin paperilla kuusi varteenotettavaa tekijää.

Toronton ykkösmaalivahti on kauden alussa Joseph Woll, joka väläytteli jo viime kaudella osaamistaan. Kokeneesta torjujasta ei voida vielä puhua, ja Woll joutuukin todelliseen testiin heti ensimmäisestä ottelusta lähtien.

Suomalaiset

Suomalaispuolustaja Jani Hakanpää on mediatietojen mukaan solminut sopimuksen Maple Leafsin kanssa, mutta hänen pelikuntonsa on edelleen iso kysymysmerkki. NHL-urallaan Anaheim Ducksia, Carolina Hurricanesia ja Dallas Starsia edustanut Hakanpää kärsi viime keväänä pahasta loukkaantumisesta, ja runkosarjaotteluita kertyi vyölle vain 64 kappaletta.

Toronton nuorten lupausten joukkoon voidaan laskea hyökkääjä Roni Hirvonen ja puolustaja Topi Niemelä, jotka pelasivat molemmat viime kaudella AHL-joukkue Toronto Marliesissa. Molemmilla pelaajilla käynnistyy tulokassopimuksen kolmas ja viimeinen vuosi, joten edessä on tärkeä sesonki.

Vahvuudet

Maple Leafsin hyökkäys kuuluu koko liigan vahvimpiin, sillä joukkue paukutti viime kaudella runkosarjassa huimat 298 täysosumaa. Enemmän maaleja merkittiin vain Colorado Avalanchelle, joka heilutti verkkoja yhteensä 302 kertaa. Matthews oli viime kaudella NHL:n kovin maalipyssy, ja odotukset ovat tälläkin kaudella korkealla.

TOR-FLA: Matthews napauttaa kauden 61. osumansa

Torontolla kulki viime kaudella todella lujaa vieraskaukaloissa, joista se otti runkosarjan aikana peräti 24 voittoa. Kanadalaisjoukkue oli yksi harvoista kärkipään joukkueista, jotka ottivat vierasotteluistaan enemmän pisteitä kuin kotiotteluistaan.

Kehityskohdat

Toronton hyökkäyspelaaminen on jo erittäin tehokasta, mutta oman pään toiminnassa riittää edelleen parannettavaa. Maple Leafs päästi Sheldon Keefen alaisuudessa reilusti yli kolme maalia ottelua kohden, mikä on pitkässä juoksussa yksinkertaisesti liikaa. Tähän haetaan nyt parannusta veteraanipuolustajien, kuten Ekman-Larssonin ja Tanevin muodossa.

Maple Leafs tuskaili myös alivoimansa kanssa. Alivoimapelissä se sijoittui viime kaudella kymmenen huonoimman joukkoon. Atlantic-divisioonan kärkipaikoista käydään kiivas taisto, jossa erikoistilannepelaaminen voi nousta yllättävän suureen rooliin.

Tulevaisuuden nimet

Vasta 19-vuotias Easton Cowan on hyökkääjälupaus, jolta odotetaan Torontossa paljon. Kesän 2023 NHL Draftin ensimmäisellä kierroksella varattu pienikokoinen hyökkääjä on tehnyt lupaava jälkeä OHL:ssä, jossa edellinen kausi päättyi mestaruuteen.

Siniviivalla odotukset on kohdistettu amerikkalaispuolustaja Cade Webberiin, joka pelasi viime kaudella vielä Bostonin yliopiston joukkueessa. Seuraavaksi vuorossa on uran ensimmäinen ammattilaisvuosi AHL:ssä.

Yltää pudotuspeleihin, jos…

Kärkipelaajat pysyvät terveinä, ja uusi päävalmentaja Berube saa työrauhan omalle projektilleen. Atlantic-divisioonassa riittää nippu laadukkaita joukkueita, mutta Maple Leafsin pelaajamateriaalilla playoff-paikan pitäisi olla selvä asia. Joukkueen todellinen luonne mitataan jälleen kerran vasta kevään tärkeimmissä otteluissa.

Aiheeseen liittyvä sisältö