New York Rangers v Washington Capitals - Game Four

NHL-kauden 2024-25 harjoitusleirejä odotellessa otamme liigan kaikki 32 joukkuetta vuorollaan lähempään tarkasteluun elokuun alusta lähtien. Tällä kertaa pureudutaan Washington Capitalsin pelaajistoon, vahvuuksiin, kehityskohteisiin ja tulevan sesongin näkymiin.

Sunnuntai, 7. huhtikuuta. Washington Capitals on juuri hävinnyt Ottawa Senatorsille jatkoajalla ja kärsinyt kuudennen perättäisen tappionsa. Capitals kipuilee pudotuspeliviivan alapuolella, ja tavoite keväisistä playoffeista näyttää jäävän saavuttamatta. Mitä vielä. Washington voittaa viidestä viimeisestä runkosarjaottelustaan neljä ja repii itsensä niukasti Itäisen konferenssin jälkimmäiselle villille kortille.

Yhdysvaltain pääkaupunkiseudulla kuullaan helpotuksen huokaus. Se on niin syvä, että samalla katoaa energia. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella New York Rangers jyrää Capitalsin suoraan neljässä kamppailussa maalierolla 15-7.

Uuden kauden alla nähdään Capitals, jonka miehistö rakoilee ja ikääntyy. Seuran toimistolla asiaan kuitenkin puututaan. Nuoremman polven jääkiekko-osaaja Chris Patrick ylennetään general manageriksi. Hän saa läheiseksi työtoverikseen päävalmentaja Spencer Carberyn, 42. Seurajohdossa on tuoretta voimaa, ja nyt samanlaista piristystä tarvitaan kaukaloon.

Carbery-introduction

Vaikka heleimmät ylistyslaulut jäivät viime kaudella laulamatta, Capitals kairasi runkosarjassa 40 voittoa ja 91 sarjapistettä. Tulos oli kunnioitettava, varsinkin kun muistetaan, että seura luopui kesken kauden muutamasta tärkeästä pelaajasta (Jevgeni Kuznetsov, Joel Edmundson, Anthony Mantha). Kuuden vuoden takainen Stanley Cup -mestari tähyilee uuteen kauteen maltillisen optimistisesti.

Merkittävimmät muutokset

Vaikka useat viime kausien tähtipelaajat ikääntyvät ja/tai kärsivät loukkaantumisista, uusi GM Patrick vaientaa puheet jälleenrakentamisesta. Siihen ei välitöntä tarvetta olekaan, koska Washingtoniin tehtiin kesällä mielenkiintoisia hankintoja.

Hyökkäykseen saapuu Pierre-Luc Dubois, vuoden 2016 NHL Draftin kolmas varaus. Dubois yritti nousta tähteyteen Columbus Blue Jacketsissa, Winnipeg Jetsissä ja Los Angeles Kingsissä – siinä onnistumatta. Viime kausien jälkeen trendi on kuitenkin lupaava, ja kanadalainen voi hyvällä syyllä tavoitella uransa parasta kautta. Hyvä hyökkäyshankinta on myös Andrew Mangiapane, joka on parhaalla sesongillaan paukuttanut 35 maalia.

Siirtohuhujen monivuotinen puheenaihe Jakob Chychrun saa nyt uransa kolmannen joukkueen. Hänestä Capitals voi kehittää merkittävän vahvistuksen puolustukseensa. Huomattava ruutu on luvassa alakerrassa myös Matt Roylle, joka värvättiin vapailta markkinoilta. Logan Thompson on puolestaan hyvä kiinnitys kakkosmaalivahdiksi.

Washingtonin tuntuvin menetys on puolustaja Nick Jensen, joka liikahti Chychrun-kaupassa Ottawaan.

Lisäksi Capitals-ura saattaa olla ohi Max Paciorettylta ja T.J. Oshielta. Paciorettyn sopimus umpeutui, kun taas Oshie on kärsinyt sitkeästä selkävammasta.

PHI-WSH: Oshie tekee Capitalsin johtomaalin tyhjään nuottaan

Avainpelaajat

Tehot lepäävät tutusti Aleksandr Ovetshkinin leveillä hartioilla. Häntä tukee ensi kädessä Dylan Strome, jolla voi olla edessä loikka NHL:n tähtikastiin. Tom Wilson on korvaamaton roolipelaaja. Lisäksi odotetaan, että Dubois ja Mangiapane ottavat heti avainroolit.

Ikisuosikki John Carlson johtaa puolustusta, ja Rasmus Sandin kasvattaa toimialuettaan jatkuvasti. Jos homma toimii, Chychrun ottaa paikan kolmantena avainpakkina.

Capitalsin keväisten ihmetekojen takuumies oli maalivahti Charlie Lindgren, joka nousi kuin tyhjästä ykkösmaalivahdiksi Stanley Cup -voittaja Darcy Kuemperin ohi. Jos Lindgren pystyy hyödyntämään momentuminsa, kuuluu hän Washingtonin ensi kauden luottopelaajiin.

Suomalaiset

Henrik Borgströmin sopimus umpeutui, ja hän siirtyy Ruotsiin. Capitals ei ole varannut yhtäkään suomalaista sitten Oskar Osalan, joka tarttui haaviin vuonna 2006. Palkkakattoaikakaudella pääkaupunkilaisten väreissä on nähty minimaalisesti suomalaisväriä, sillä Sami Lepistö pelasi 14 ottelua, Osala kaksi ja Borgström yhden kamppailun.

Vahvuudet

Capitalsin puolustus on ensi kaudella luja, ja alakerta on kokonaisuudessaankin vahvaa tekoa, jos Lindgren onnistuu. ”Caps” on kovan kotijoukkueen maineessa, ja viime kaudellakin yli puolet kotiotteluista päättyi voitokkaasti. Vahvuus on sekin, että näillä näkymin Capitalsilla on hyvin varaa palkkakaton alla – oiva tilaisuus GM Patrickille näyttää kykynsä ja tehdä laadukkaita hankintoja.

Lindgren game 3 no bug

Kehityskohteet

Washingtonin hullut hyökkäysvuodet ovat kaukaista historiaa. Viime kaudella joukkue sai kasaan vain 216 maalia eli vasta 28. eniten liigassa.

Erikoistilanteet vaativat kipeästi kehittämistä. Capitals pelasi keskimääräistä tehottomammin niin yli- kuin alivoimalla. Myös vierasotteluihin on löydettävä uutta pontta. Vierasotteluiden sarjapisteprosentissa Capitals oli vasta liigan 21:s.

Aloitusympyrässä, varsinkin hyökkäyspäässä, Washington oli pahasti nesteessä. Aloitusten voittoprosentti oli vain 45,7. Kaikkein eniten hankaluuksia oli Connor McMichaelilla, joka voitti ainoastaan 42,4 prosenttia aloituksistaan.

Tulevaisuuden nimet

Vuoden 2023 NHL Draftissa Capitals pääsi varaamaan kahdeksantena ja käytti tilaisuutensa valitsemalla hyökkääjä Ryan Leonardin. Oikealta kiukkuisesti ampuva yhdysvaltalaishyökkääjä nakutti poskettomia tehoja Bostonin yliopistossa ja juhli USA:n paidassa nuorten MM-kultaa.

Ivan Miroshnitshenko, 20, pääsi avaamaan NHL-uransa viime kaudella. Hän pelasi 21 ottelua runkosarjassa ja yhden kamppailun pudotuspeleissä. Miroshnitshenko yhdistää fyysistä kamppailukykyä ja taitopelaamista mielenkiintoisesti, joten kaverissa voi olla ajan myötä ainesta yläketjujen pelaajaksi.

Puolustaja Vincent Iorio on ahkeroinut AHL:n Hershey Bearsissa, mutta päässyt pelaamaan muutaman NHL-kamppailunkin kahdella kaudella. Iorio täyttää marraskuussa 22 vuotta. Kausi alkanee Bearsissa, mutta kokemuksensa puolesta pakki alkaa olla yhä valmiimpi vastuuseen isossa liigassa.

Yltää pudotuspeleihin, jos…

Luottopelaajat pitävät tasonsa, uudet hankinnat ottavat tuntuvaa roolia, puolustus pelaa odotetusti ja Lindgren pystyy näyttämään parastaan illasta toiseen. Haasteita siis riittää. Capitals tarvitsee venymistä, sillä Metropolitan-divisioonasta löytyy Rangersin, New Jersey Devilsin ja Carolina Hurricanesin kaltaisia nippuja. Pudotuspelipaikan saaminen villillä kortilla on realistinen tavoite.

Aiheeseen liittyvä sisältö