Pittsburgh Penguins v Vancouver Canucks

Jesse Puljujärvi herätti viikonloppuna aikaisia toiveita jonkinlaisesta renessanssista avatessaan harjoituspelit omalta osaltaan tehokkaasti. Jäällä nähtiin Puljujärvi, jota on saatu ikävöidä jo useamman vuoden ajan.

Pittsburgh Penguins kohtasi Buffalo Sabresin ja hävisi ottelun selvin lukemin, mutta suomalainen toimi joukkueensa johtotähtenä ja täräytti peräti kolme maalia. Hattutemppusankari oli lopulta joukkueensa ainoa maalintekijä lukemiin 3-7 päättyneessä kamppailussa.

– Täällä on todella monia hyviä jätkiä, jotka kisaavat kaikki samoista paikoista. Joka päivä pitää siis antaa parhaansa ja pysyä positiivisena sekä todella kurinalaisena. Täytyy luottaa omaan itseensä. Kilpailutilanne on aina kova, ja NHL on vaikea sarja, Puljujärvi pyöritteli ottelun jälkeen.

Puljujärven lyhyt sopimus Penguinsiin on taas katkolla tämän kauden jälkeen. Hän pelasi viime talvena varsinaisen tynkäkauden, sillä sopimus Pittsburghiin syntyi vasta vuodenvaihteen jälkeen. Penguins nappasi Puljujärven ensin tryout-sopimuksella, kuukautta myöhemmin hän vakiinnutti paikkansa joukkueen NHL-ryhmässä.

Puljujärvi ehti pelata viime kaudella lopulta 22 ottelua NHL:ssä. Niissä hän viimeisteli kolme maalia ja yhteensä neljä pistettä. Farmijoukkueen paidassa AHL-kentillä hän oli huomattavasti tehokkaampi nakuttaessaan 13 peliin yhdeksän pistettä.

Lauantain harjoitusottelussa silmiinpistävää oli Puljujärven liike. Siinä on luonnollisesti valtava ero aiempaan, kun lonkkaleikkaus ja sitä seurannut pitkä kuntoutuminen on jäänyt taakse.

– Minusta hän on selvästi vahvempi näiden ensimmäisten päivien perusteella. Se näkyy jo pelkässä luistelussa. Hän pystyy selkeästi pitämään yllä luisteluaan vaihtojen ja harjoitusten mittaan. Kokonainen kesä aikaa työstää entisestään voimatasoja, liikeratoja ja luistelua ovat varmasti auttaneet. Mitä kauemmas hän pääsee kuntoutumisestaan, sitä parempi hänen tilanteensa on. Hän on selvästi tehnyt kovasti hommia, Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan iloitsi.

Kolmesta maalista kaksi syntyi lauantaina ylivoimalla. Puljujärven avausmaali vei Penguinsin ottelun alkuhetkillä jopa johtoon. Lisää sinivalkoista väriä osumaan toi Ville Koivunen, joka syötti Puljujärven maalin.

PIT-CAR: Puljujärvi kiskaisee kiekon Hurricanesin häkkiin

Toisen kerran Puljujärvi rankaisi kolmannen erän puolivälissä. Silloinkin kyse oli ylivoimamaalista. Tästä ehti kulua vain 19 sekuntia ennen hyökkääjän illan huipentanutta kolmatta maalia.

Puljujärveltä kysyttiin, olisiko häneltä viime kaudella onnistunut esimerkiksi samanlainen liike laidalta keskustaan maalintekoon kuin nyt. Vastaus oli suora, ja kertoo paljon suomalaisen muuttuneesta tilanteesta.

– Ei mitään mahdollisuutta, Puljujärvi huokaisi.

– Tuntuu siis hyvältä olla taas kunnossa. Pystyn liikkumaan nyt hirveästi enemmän. En myöskään tunne kipua luisteluasennossa, laituri sanoi helpottuneena.

Penguinsin kokoonpanosta puuttui luonnollisesti vielä paljon kärkipelaajia, aina kapteeni Sidney Crosbysta ja ykköspuolustaja Kris Letangista alkaen. Puljujärven paikka oli puolestaan kakkosketjussa, jonka täydensivät Valtteri Puustinen sekä kaksi maalia syöttänyt amerikkalainen Tristan Broz.

Alkavan kauden pelipaikasta ei ole vielä mitään takeita, mutta ainakaan tähän mennessä Puljujärvi ei olisi voinut antaa täydellisempää ensivaikutelmaa. Päävalmentaja Sullivan jakoi vielä aamujäänkin yhteydessä tunnustusta 26-vuotiaalle, joka kävi tukalassa tilanteessa jopa koko uransa jatkon kannalta.

COL-PIT: Puljujärvi iskee avausmaalin

– Hän näyttää mielestäni paljon vahvemmalta nyt tällä leirillä kuin viime vuonna. Hänen loukkaantumisestaan on todella vaikea tulla takaisin, ja hän teki valtavasti töitä päästäkseen taas mukaan, Sullivan sanoi.

Penguins kohtaa Sabresin myös toisessa harjoitusottelussaan, joka pelataan tiistaina. Tulevana lauantaina vastassa on puolestaan Detroit Red Wings. Runkosarjan joukkue käynnistää keskiviikkona 9. lokakuuta isännöimällä New York Rangersia.

Aiheeseen liittyvä sisältö