Torstaisin luomme katsauksen kaukaloihin NHL:n ulkopuolella. Tässä artikkelissa kuulumisensa kertoo Pittsburgh Penguinsin varaama puolustaja Emil Pieniniemi, jonka kausi Oulun Kärpissä huipentuu Liigan pudotuspeleihin.
Emil Pieniniemi myöntää, ettei hän osannut viime vuonna aprillipäivän aamuna aavistellakaan, millainen tapahtumien vyöry siitä päivästä lähtisi liikkeelle. Olisi ehkä pitänyt aprillipilana, jos joku olisi kertonut tulevaisuuden näkymistä.
Ensin Pieniniemi teki aprillipäivänä pelatussa ottelussa ratkaisevan maalin, kun Kärpät voitti U18 SM-sarjan mestaruuden. Kesällä Pittsburgh Penguins valitsi hänet NHL Draftissa kolmannella kierroksella varaustilaisuuden ensimmäisenä suomalaispuolustajana ja 91. pelaajana. Pieniniemi solmi heinäkuussa Penguinsin kanssa kolmen vuoden mittaisen tulokassopimuksen, ja hän on pelannut tämän kauden lainalla Oulun Kärppien edustusjoukkueessa.
Nyt 19-vuotias Pieniniemi valmistautuu Lahden Pelicansia vastaan pelattavaan Liigan välieräsarjaan.
– Pelicans pelasi hyvän runkosarjan. Taitava joukkue ja paineistaa hyvin. Me on puolustettu aika jämäkästi ja oltu myös tehokkaita eli jatketaan sitä, hän ennakoi perjantaina käynnistyvää ottelusarjaa NHL.com/fi:n haastattelussa.