GettyImages-1498352838

Kolumnistimme Risto Pakarinen kertoo kauden mittaan joka kuukausi esimerkkejä siitä, kuinka NHL:n ja Euroopan välinen vuosikymmeniä kestänyt kisailu on edistänyt jääkiekon kehitystä. 

Liigaotteluun tänään saapuva 1950-luvun aikamatkailija ei uskoisi silmiään. Paitsi että pelaajat ovat isompia, nopeampia ja taitavampia, ja että verkkojen tilalle ovat tulleet pleksit, kaikki on erilaista myös kun kiekko ei ole pelissä.

Esimerkiksi laitamainokset yllättäisivät, saati sitten se, että ne vaihtuvat kesken pelin. Suomessa laitoja oli käytetty mainospaikkoina jo 1950-luvulla, esimerkiksi Tampereen Koulukadun legendaarisessa kaukalossa. Suomen ensimmäisissä kotikisoissa Tampereella 1965 laidat olivat täynnä mainoksia – ainakin sillä puolella, joka näkyi tv-kuvassa.

Mainokset tulivat nopeasti myös pelipaitoihin. Ensimmäisenä ne ommeltiin TPS:n paitoihin.

Pohjois-Amerikassa mainoksille naureskeltiin, mutta sittemmin kelkka kääntyi. Kaudella 1978-79 NHL päätti sallia laitamainokset, ja ensimmäiset nähtiin Minnesota North Starsin kotihallissa vuonna 1980.

Nyt NHL-otteluissa nähdään virtuaalisia mainoksia, ja perisuomalaisen rytmikkään taputtelun sijaan joissakin NHL-kaupungeissa fanit taputtavat suomalaisfirman tekemien tulostauluvideoiden tahtiin.

GettyImages-1764343710

Sama trendi jatkunee peliasujen suhteen, salliihan NHL nykyisin niissäkin jo pienet mainokset. 

Ottelun avausshow't ovat nykyisin arkipäivää. Pelaajien sisääntuloa edeltää minuuttien videoshow ja ilotulitukset, kaiuttimista soi tiukka rokki.

Eräs ensimmäisistä NHL-joukkueen tunnuskappaleista oli Boston Bruinsin Pariisin Moulin Rougesta löytämä, Jose Padillan säveltämä ja Mistinguettin tulkitsema hitti "Ça c'est Paris", jonka se toi mukanaan Euroopan-kiertueeltaan.

“Paree” pääsi nopeasti Boston Gardenin urkurin John Kileyn ohjelmistoon, ja se soi joukkueen tullessa jäälle jokaisessa matsissa vuoteen 2008 saakka.

Urut olivat olleet osa NHL:n ottelutapahtumaa jo 20-luvulta saakka, mutta maalilaulut ovat uudempi keksintö. Chicago Black Hawks toi maalitorven otteluihinsa vuoden 1973 Stanley Cup -finaaleissa, ja Colorado Rockies alkoi soittaa Gary Glitterin "Rock and Roll Part 2” -kappaletta aina kun joukkue teki maalin.

Juha "Junnu" Vainio teki Tapparalle kannatuslaulun tilauksesta vuonna 1976, ja HIFK nappasi samana syksynä pelatun Kanada Cupin jälkeen turnauksen tunnuskappaleen itselleen. ”Let’s play hockey” kuullaan nykyisin aina jäähallissa HIFK:n otteluissa, ja ensimmäiset 20 vuotta se toimi myös joukkueen maalilauluna.

Maalilaulut levisivät ympäri Suomea ja Eurooppaa. Jotkut joukkueet, kuten Tappara ja Ilves, kääntyivät hittibiisien puoleen. Itävaltalaisen Opus-yhtyeen ”Life is Live” on soinut Tapparan maalien jälkeen vuodesta 1985, Ilves puolestaan aloitti ranskalaisen Ottawan-duon discohitillä "Hands Up". Toiset tekivät omat laulunsa, kuten Kärpät, jonka maalilaulun “Kärpät on rautaa” lauloi Oulun oma poika Jamppa Tuominen.

Vaikka NHL-joukkueet piipahtivatkin Euroopassa tasaisin väliajoin, useimmiten liiga oli paikalla vierailijana. Vuoden 1994 International Challengesta, jossa Winnipeg Jets pelasi miniturnauksen Jokereiden, HIFK:n ja Tapparan kanssa, teki poikkeuksellisen se, että NHL vastasi tapahtumajärjestelyistä.

Koppikäytävällä työskennelleet ihmiset olivat radiopuhelinyhteydessä ottelutapahtuman ohjaajaan. Kaikki oli aikataulutettu sekunnilleen alkuverryttelyn päättymisestä lähtien. Kummallakin joukkueella oli esimerkiksi oma vastuuhenkilönsä, joka ilmoitti pelaajille, koska he saivat astella kentälle. Aikataulu oli kirjattu ylös avainhenkilöille Excel-taulukkoon.

Itse seisoin Helsingin jäähallin koppikäytävällä Winnipeg Jetsin pelaajien edessä ja kuuntelin merkkiä radiopuhelimestani. Lopulta rätinän seasta kuului “Jets – go!” ja näytin kädelläni Teppo Nummiselle, että reitti oli selvä.

Kaikki meni täydellisesti. Paitsi että ensimmäisessä ottelussa Tepon selässä luki "Numminnen". Se korjattiin toiseen otteluun.

Suomalaiset ottelutapahtumat ottivat Jetsin vierailun myötä askelen eteenpäin, sillä kun Wayne Gretzkyn Ninety Nine All Stars vieraili samassa hallissa muutamaa kuukautta myöhemmin, ottelutapahtuma organisoitiin saman aikataulun mukaan, mutta ilman NHL:ää. 

Lahjakkaat matkivat, nerot varastavat.

Aiheeseen liittyvä sisältö