Kaapo Kakko

Kaapo Kakko on uuden edessä, vaikka takana on jo neljä NHL-kautta New York Rangersin riveissä. Alla on ehjä kausi henkilökohtaisine ennätyksineen, ja uusi päävalmentaja Peter Laviolette on antanut hänelle näytön paikan ykkösketjussa Mika Zibanejadin ja Chris Kreiderin rinnalla.

– Helpompi lähteä uuteen kauteen kuin aikaisemmin, kun pysyin terveenä ja pelasin kaikki ottelut viime kaudella. Sain tehtyä kunnon tulosta (18+22=40), ja pelini kehittyi koko ajan kauden loppua kohti, hän tuumii NHL.com/fi:n haastattelussa.

Kakko pystyi luomaan ”paljon paikkoja” viime kaudella, mutta se ei enää riitä. Hän haluaa ottaa seuraavan askeleen.

– Nyt pitää myös pystyä tekemään paikoista maalit. Nyt pitää pystyä suorittamaan, kun on saanut aloittaa kauden ykkösketjussa.

Kakko edustaa viidettä kautta Rangersia ja ihmettelee, kuinka nopeasti aika on kulunut. Hän on nyt 22-vuotias mies, joka on paljon lihaksikkaampi ja kenties muutaman sentin pidempi kuin 18-vuotiaana taalaliigaan siirtynyt tulokas. Muutoksen näkisi hänen mielestään selvästi, jos laittaisi vierekkäin tulokkaana ja tänä syksynä hänestä otetut valokuvat.

– Eron huomaa siinä, että kaukalossa pysyy nyt paremmin pystyssä ja pystyy ehkä antamaan vähän takaisinkin. Suomessa pelatessa tuntui, että olen ihan hyvä kamppailija ja pysyn kiekossa. Nyt pelaaminen tuntuu taas samanlaiselta.

Näin Kakko vastaa kysymyksiin elämästään kaukalossa ja sen ulkopuolella:

Tärppisi turisteille? Minne New Yorkissa kannattaa mennä?

– Tietysti meidän peliä kannattaa tulla katsomaan (hymyilee leveästi). Itse tykkään käydä samassa hallissa (Madison Square Garden) koripallo-otteluissa. Mukava seurata välillä jotain muutakin kuin jääkiekkoa, sillä me katsellaan niin paljon kiekkoklippejä ja opiskellaan oman joukkueen peliä. Suomen Liigan pelejäkin tulee katsottua jonkun verran, eli täytyy pitää varansa, ettei tule yliannostusta jääkiekkoa.

– Jos ajattelee turistille kivaa tekemistä, niin High Line (ilmainen kaupunkipuisto, joka on rakennettu yläilmoissa kulkeville entisille rautatiekiskoille) on hieno kävellä hyvällä säällä. Kävelen sen välillä West Villageen, missä on hyviä ravintoloita. Siellä ei ole niin paljon turisteja liikenteessä kuin tässä hallin lähettyvillä, eli se on vähän rauhallisempaa aluetta. Siellä tykkään viettää aikaa, jos lähden kämpästä ulos.

Herkkuruokasi?

– New Yorkissa on tarjolla jokaiselle jotakin, ja joka päivä löytäisi halutessaan uuden ruokapaikan. Itse olen keksinyt muutaman vakiopaikan ja syön niissä aina samat ruuat. Sushi on yksi suosikki, samoin kunnon pihvi.

Onko pelipäivän ruoka kuinka tarkka juttu? Onko sen oltava aina sama?

– Kyllä se mulla on aika tiukka juttu sillä tavalla, että aina pitää olla samaa ruokaa. Lähellä hallia ja kotia on paikka, missä olen jo monta vuotta syönyt saman pastan ennen peliä. Vieraspelit on sitten eri asia. Siellä on hotellilla aina kokit ja muut ketkä laittaa ruuat.

Et siis itse kokkaa?

– No en pelipäivinä, en. Mutta muuten tykkään tehdä välillä itsekin ruokaa. Ehkä Suomessa tulee kokattua enemmän, kun kaupasta saa tiettyjä tuttuja juttuja, joita täällä ei ole.

Mitä ikävöit Suomesta?

– Oikein kunnon saunaa, jollaiseen olen muuten törmännyt muutamissa hotelleissa pelireissuilla. Mikkolan Niko oli täällä viime kaudella hetken aikaa, ja se oli hieno juttu, kun joukkueessa oli toinen suomalainen ja saunan ystävä. MM-kisoissa (2019) meillä oli sellainen tapa, että ennen pelipäivää käytiin kunnolla saunomassa hotellilla.

– Me yritettiin Nikon kanssa täällä pelireissuilla löytää aina sauna uudessa hotellissa. Käytiin hotelliin saapumisen jälkeen ensimmäisenä katsomassa spa-osasto ja tutkimassa, millainen sauna siellä on. Muutamasta kaupungista löytyi aika hyvä sauna, ja nyt aina oikein odottaa pelireissuja niihin kaupunkeihin. Esimerkiksi yhdessä Washingtonin hotellissa on hyvä sauna. Sinne mennessä tietää, että pääsee ottamaan kunnon löylyt.

– Tietysti oma mökki on sellainen asia, mitä kaipaa Suomesta. Siellä saa saunoa oikein kunnolla ja pääsee saunasta uimaan.

Onko muita hyvän vieraspelikaupungin tunnusmerkkejä?

– Kyllä on kivoja paikkoja muistakin syistä, esimerkiksi Sunrise, Tampa, Los Angeles ja Anaheim. Kiva käydä lämpimissä paikoissa. Vähän pitempi pelireissu kesken kauden johonkin lämpimään on aina mukava, varsinkin jos kesken kauden pääsee rentoutumaan ja ottamaan vähän aurinkoa. Pitkillä reissuilla kun on aina muutama vapaapäivä välissä.

– En tiedä jääkö meikäläisellä rusketusta pintaan, suomalainen vaalea iho kun on. Täytyy aina muistaa ottaa aurinkovoiteet mukaan, ettei iho ala punottaa tai pala.

Aiheeseen liittyvä sisältö