Vancouver Canucks v Carolina Hurricanes

Teuvo Teräväisen viime kausi edusti yhden aikakauden loppua. Pitkäaikainen NHL-pelaaja oli kotiutunut vahvasti Carolina Hurricanesiin ja teki kaudesta toiseen hyvää tulosta yhdessä Metropolitan-divisioonan parhaista joukkueista.

Nyt on muutoksen aika. Teräväinen palaa tuttuihin maisemiin tehtyään sopimuksen Chicago Blackhawksiin, joka varasi hänet vuonna 2012. Teräväinen iski viime kaudella 25 maalia ja 53 tehopistettä. Maalilukema olisi ollut Blackhawksin viime kauden paras ja pistesaldo kolmanneksi kovin.

Siinä missä Hurricanesin kohdalla on haaveiltu Stanley Cupista, Chicagossa haaveillaan edes pudotuspeleistä. Vuoden parhaana tulokkaana palkittu Connor Bedard johtaa uutta tulevaisuutta rakentavaa joukkuetta. Seura hankki tänä kesänä riveihinsä runsaasti kokemusta. Teräväisen lisäksi hyökkäykseen värvättiin muiden muassa Pat Maroon ja Tyler Bertuzzi, kun taas pakistoa vahvistavat esimerkiksi Alec Martinez ja T.J. Brodie.

Teräväinen jakoi ajatuksiaan NHL-pelaajien Euroopan-mediatapahtumassa aiemmin elokuussa.

CAR-NYI: Teräväinen avaa maalihanat Jarvisin syötöstä

Onko hienoa palata kahdeksan Carolina-vuoden jälkeen NHL-uran alkupaikkaan?

On kyllä, siistiä päästä takaisin. Vietin Carolinassa pitkän ajan ja viihdyin siellä mahtavasti. Olisin jatkanut siellä mieluusti, mutta myös Chicagoon on kiva päästä. On helpompi mennä johonkin paikkaan, jonka tavallaan jo tunnen.

Paljonko olet miettinyt mahdollisuutta pelata Bedardin kanssa?

Vähäsen totta kai. Kiva päästä tapaamaan hänet henkilökohtaisesti ja nähdä kaikki hienot jutut, joita hän pystyy tekemään jäällä.

Millainen vastustaja hän oli viime kaudella?

Pelasin häntä vastaan vain kerran. En ole nähnyt hänen pelaamistaan kauheasti, mutta kohokohtia pyörii tietysti kaikkialla. Niistä kyllä näki hänen taitomääränsä.

Odotatko Chicagossa roolia mentorina nuoremmille pelaajille?

Toki. Tämä on nuori joukkue, jossa on paljon nuoria, jotka yrittävät parantaa. Minulle tilanne on vähän samanlainen kuin silloin, kun olin viimeksi Chicagossa. Toivottavasti pystyn auttamaan ihan vain olemalla oma itseni ja pelaamalla oikealla tavalla - ja toivottavasti hyvin.

Miten olet muuttunut siitä, kun pelasit viimeksi Blackhawksissa?

Olen vähän vanhempi, joten minun pitäisi olla myös kokeneempi. Uskon, että pystyn yhä parantamaan joka vuosi, ja se on aina tavoitteeni.

CAR-NYI: Teräväinen osuu ylivoimalla Guentzelin syötöstä

Tuntuuko siltä, että asiat jäivät Carolinassa kesken? Olisiko ryhmä pystynyt enempäänkin?

Meillä oli todella hyvä porukka monen vuoden ajan. Ydinryhmämme oli ollut yhdessä todella pitkään. Pelasimme todella hyviä runkosarjoja, mutta pudotuspeleissä oli aina paljon odotuksia – ei ehkä niinkään ulkoapäin, vaan joukkueen sisällä. Tiesimme, että olimme todella hyviä, ja voisimme voittaa koko homman, mutta jostain syystä niin ei koskaan tapahtunut.

Mitä jäät kaipaamaan Sebastian Ahon kanssa pelaamisesta?

Tuntuu oudolta, että emme ole enää samassa joukkueessa, koska pelasimme kahdeksan vuotta yhdessä. Olimme läheisiä myös jään ulkopuolella. Siitä tulee siis vaikeaa.

Millaisena koit oman viime kautesi?

Tuntui aika hyvältä. Sain hyvän lähdön ja paljon maaleja. Sain siitä intoa ja itseluottamusta, ja pysyin terveenä. Jääkiekko tuntui taas vähän hauskemmalta, koska muutama vuosi oli vähän vaikeampi. Olen todella ankara itseäni kohtaan ja koen, että pystyisin pelaamaan paremmin. Viime vuosi tuntui kuitenkin hyvältä.

Sanoit, ettet tunne montaa pelaajaa Chicagossa, mutta Petr Mrazek on tuttu. Oletko innoissasi yhteenpaluusta?

Hän on loistava tyyppi. Jostain syystä olen aina hyvää pataa maalivahtien kanssa. Ehkä se johtuu siitä, että olen heille ystävällinen treeneissä laukomalla aina hanskoihin... Olen jutellut hänen kanssaan jonkun verran, joten kiva tuntea edes joku joukkueesta.

Paljonko mietit 4 Nations Face-Off -turnausta? Haluatko sen vuoksi hyvän alun saadaksesi paikan Suomen joukkueesta?

En mieti sitä vielä liikoja, mutta toki se on mielessä. Tiedän, että pitää pelata hyvin. Haluan tietysti joukkueeseen, mutta nyt keskityn Chicagoon ja siihen, että pääsen siellä vauhtiin.

CAR-CBJ: Teräväinen lisää johtoa 3. erässä

Oliko yllättävää, että Aho oli ensimmäisten Suomen joukkueeseen nimettyjen joukossa?

Ei ollut, hänen pitää ehdottomasti olla mukana.

Mitä ajattelet Patrik Laineen siirrosta Montreal Canadiensiin? Hän yrittää taas päästä vauhtiin NHL:ssä. Voiko maisemanvaihdos auttaa?

Olen iloinen hänen puolestaan. Hän on kokenut kaikenlaista, ja tunnen häntä jonkun verran. Hän on hieno tyyppi ja toivon, että hän pelaa hyvin Montrealissa. Jos siellä saa hyvän lähdön ja iskee kiekkoa pömpeliin, niin siellä kyllä piisaa intoa.

Puhuitko hänen kanssaan siitä, miten erityistä on pelata Original Six -joukkueessa?

Se on erityistä. Siihen liittyy paljon intoa, mutta myös paljon paineita. Jos ne pystyy käsittelemään, siitä tulee todella hauskaa.

Mitä asioita pidät Blackhawksin kannalta tärkeimpinä tällä kaudella? Mitä asioita mietit, kun teit sopimuksen?

Minuun vetosi monen asian summa. Tunnen kaupungin, joten sinne on helppo mennä, ja kaupunki on mahtava. Samoin fanit. Se on erityinen paikka pelaajalle. Uskon, että muutaman vuoden sisällä pystytään ottamaan askelia ja olemaan todella hyvä joukkue. Toivottavasti saamme joukkueen rakennettua nopeasti.

Päätä tämä lause: Blackhawks pelaa pudotuspeleissä, jos...

...kaikki menee nappiin. Jos joukkue yhdistää voimansa ja pelaa kovaa joka ilta.

Aiheeseen liittyvä sisältö