FI PR

Puntaroimme joukkueiden viimeaikaisia otteita joka perjantai kauden 2023-24 aikana sekä listaamme menneen NHL-viikon kymmenen kuuminta ryhmää. Nyt ruodimme viikkoa 2.–8.2.

Tähdistöottelu on pelattu ja tavanomainen NHL-arki on jatkunut. Kaukaloon on toistaiseksi palattu vaihtelevassa tahdissa, sillä osa joukkueista ehti pelata jo kolme ottelua, kun toiset ovat käväisseet tahkoamassa vain yhden. Tulikuumien listakin menee tämän myötä pitkälti uuteen kuosiin.

Seuraavassa on listattu kymmenen vahvinta joukkuetta viimeisimmän viikon ajalta.

1. Vegas Golden Knights, 31-15-6
Viime viikon sijoitus: -
Jonkun vanhan sanonnan mukaan kukkulaan kuninkaaksi pääsee vain nakkaamalla aiemman kuninkaan pois tieltään. Golden Knights teki täsmälleen näin napatessaan voiton Edmonton Oilersista, jonka pitkä voittoputki koki samalla karun loppunsa. Perään Vegas kävi vielä hakemassa vierasvoiton Arizona Coyotesista. Chandler Stephenson teki voittomaalin molemmissa peleissä.

VGK-EDM: McDavid ja Draisaitl juonivat osuman alivoimalla

2. New York Rangers, 32-16-3
Viime viikon sijoitus: -
Rangersin nuha alkaa vihdoin olla selätetty – ehkä. Se pelasi tällä viikolla kaksi ottelua ja voitti molemmat. Ensin kaatui Colorado Avalanche, sitten Tampa Bay Lightning. Voittoputki on nyt jo kolmen ottelun mittainen, mitä ei ole nähty Manhattanilla joulukuun puolenvälin jälkeen. Mielenkiintoista kyllä, kaikissa kolmessa ottelussa Rangersin maalia on vartioinut Jonathan Quick.

NYR-COL: Lafrenière sinetöi Rangersin jatkoaikavoiton

3. Philadelphia Flyers, 27-19-6
Viime viikon sijoitus: -
Myös Flyersin osalta pahin alkaa olla takana. Tammikuun loppua synkisti viiden tappion putki, joka saatiin katki heti tähdistötapahtuman aiheuttaman tauon jälkeen. Kun vauhtiin päästiin vierasvoitolla Florida Panthersista, Philadelphia piti ison vaihteen silmässä nuijiessaan nurin myös Winnipeg Jetsin. Tehottoman tammikuun tahkonnut Travis Konecny iski molempina iltoina maalin.

4. Calgary Flames, 24-22-5
Viime viikon sijoitus: -
Flames on ollut viime aikoina hyvin altis putkille, mutta nyt kelpaa, koska vuorossa on vihreä aalto. Neljän tappion putki katkesi juuri ennen taukoa nollapelillä, ja tauon jälkeen odotellut neljän vierasottelun putki on puolestaan aloitettu kahdella voitolla. Flames onnistui kaatamaan sarjan kärkipaikasta kisaavan Bruinsin ja perään New Jersey Devilsin.

5. New York Islanders, 22-17-12
Viime viikon sijoitus: -
Mathew Barzal on tehnyt kuuden ottelun pisteputkensa aikana tehot 4+8=12. Tähän sisältyy nyt myös kolmen ottelun maaliputki, joka auttoi Islandersia voittamaan arkiviikon molemmat ottelunsa. Toronton kanssa taisteltiin tiukka 3-2 tulos, Tampa Bay kaatui selkeämmin 6-2 numeroin. Metropolitan-divisioonan kolmas sija on yhä neljän pisteen päässä, mutta Islandersilla on etunaan yksi rästipeli.

6. Pittsburgh Penguins, 23-17-7
Viime viikon sijoitus: -
Tristan Jarry torjui tiistaina nollapelin Penguinsin isännöidessä Winnipeg Jetsiä. Ottelu oli Pittsburghin toistaiseksi ainoa tauon jälkeen, joten lasku on ollut varsin pehmeä. Kiireet alkavat toden teolla vasta tänä viikonloppuna. Penguinsin kanssa hiljattain kaksivuotisen pahvin rustannut Jesse Puljujärvi pelasi tiistaina kauden ensimmäisen NHL-ottelunsa.

PIT-WPG: Letang avaa maalihanat komealla rystylaukauksella

7. Montreal Canadiens, 21-21-8
Viime viikon sijoitus: -
Myös Montreal palasi tauolta vasta yhdellä ottelulla. Se vieraili Washingtonissa ja nappasi voiton Capitalsista numeroin 5-2. Kyse oli Canadiensin toisesta voitosta kuuden ottelun jaksolla. Joukkue ei muutenkaan ole yltänyt näille listoille tällä kaudella kovinkaan montaa kertaa.

8. Minnesota Wild, 22-23-5
Viime viikon sijoitus: -
Minnesota sai keskiviikolta kovasti tarvitsemansa voiton. Se kärsi kaksi katkeraa ja niukkaa tappiota juuri ennen taukoa, joten putken ei haluttu karkaavan käsistä. Nyt tilanne saatiinkin nollattua heti. Sarjataulukossa se ei juurikaan lohduta, sillä Wild on edelleen Central-divisioonassa viimeistä edellinen.

CHI-MIN: Foligno ohjaa kiekon ohi Mrazekin

9. Vancouver Canucks, 34-12-5
Viime viikon sijoitus: -
Tauon aikana muutoksia riveihinsä tehnyt Canucks ehti tahkota jo kaksi ottelua. Yhdestä tuli voitto, toisesta tappio. Samalla käynnistyi viiden peräkkäisen ottelun vierasputki, jonka perään tulee vain pari päivää myöhemmin vielä uusi reissurykäisy. Uusi hyökkääjähankinta Elias Lindholm pääsee siis ainakin heti viettämään aikaa joukkuetovereidensa kanssa. Lindholm debytoi kahdella maalilla Carolina-ottelussa, Bostonin kanssa oli tuskastuttavampaa ja tauluun tuli neljä miinusmerkintää.

10. Boston Bruins, 32-10-9
Viime viikon sijoitus: 9.
Linus Ullmark oli vahva torstaina, kun vastassa oli Vancouver. Ruotsalaismaalivahti torjui vasta kauden ensimmäisen nollapelinsä. Ottelu oli Bostonille toinen tällä viikolla ja tauon jälkeen. Tiistaina se isännöi Calgarya, mutta kärsi 1-4 tappion. Kymmenestä viime ottelustaan kahdeksan voittanut Bruins majailee koko NHL:n laajuisen sarjataulukon kärjessä tasapistein Canucksin kanssa.

Aiheeseen liittyvä sisältö