Buffalo Sabres lähtee uudistuneena tulevaan kauteen, joka alkaa perjantaina Tshekin Prahassa, kun buffalolaiset kohtaavat New Jersey Devilsin NHL Global Series -ottelussa (V Sport 1/Viaplay).
Suurin uudistus tapahtui penkin takana, kun Lindy Ruff astui päävalmentajan paikalle. Ruffin mukana Sabresin pelityyli kokee uudistuksia, joiden tavoitteena on nostaa seura takaisin pudotuspeleihin 13 vuoden tauon jälkeen.
Yksi suurimmista uudistuksista liittyy puolustajien toimintaan: heidän on osallistuttava entistä hanakammin hyökkäyspelaamiseen ja tuloksentekoon.
– Meidän täytyy käyttää tilaisuudet hyväksemme ja pyrkiä saamaan ylivoimahyökkäyksiä. Se tarkoittaa, että puolustajien on osallistuttava hyökkäyspeliin. Samaan aikaan pitää kuitenkin varmistaa, että puolustajille löytyy paikkaajia hyökkäyksestä. Nämä ovat tällä hetkellä avainjuttuja meille. Kyse on yksityiskohtien hiomisesta, Ruff sanoi keskiviikkona Prahassa.
Ruffin uudistuksia on ajettu sisään poikkeuksellisella tavalla, sillä osa harjoitusleiriryhmästä on pysynyt koko ajan Pohjois-Amerikassa, osa taas on jo toista viikkoa Euroopassa sarjakauden avausta varten. Siitä huolimatta Ruff uskoo, että uusi pelitapa on iskostettu kaikkien päähän, etenkin kun niin sanottu ykköskalusto on Euroopassa.
– Teimme jo aikaisessa vaiheessa päätöksen, että kaikki pelaajat näkevät samat videoanalyysit. Se koskee myös Pohjois-Amerikan ryhmää. Haluamme pelata tietyllä tavalla, ja mielestäni olemme nähneet juuri oikeita asioita harjoitusotteluissa. Työ kuitenkin jatkuu, ja tulemme tekemään virheitä, mutta olemme oikealla tiellä.
Puolustajien osallistaminen aiempaa enemmän hyökkäyspelissä kuulostaa lupaavalta ajatukselta, sillä Sabresin alakerrassa on todella paljon kiekollista pätevyyttä.
Alakerran potentiaalinen nelikko
Viime kaudella puolustajien tehoilu jäi odotetusta, sillä Rasmus Dahlin oli ainoa 40 tehopisteen ylittäjä, mutta hänenkin pistepottinsa (20+39=59) kuihtui 14 pisteellä edelliskaudesta.
Dahlin on potentiaalinen piste per peli -tahtia pelaava puolustaja. Keväällä Colorado Avalanchesta Buffaloon siirtyneellä Bowen Byramilla on kaikki edellytykset nousta 40 tehopisteen kerhoon. Viime kaudella hän ehti pelaamaan Sabresissa 18 ottelua ja keräämään yhdeksän (3+6) tehopistettä. Kesän 2021 NHL Draftin ykkösvaraus Owen Power, 21, on taas vuoden kokeneempi ja potentiaaliltaan jopa 50 tehopisteen ylittäjä. Kahdella ensimmäisellä kaudella on ylittynyt 30 tehopisteen raja.